25.02.2010 - Super Mario Galaxy 2 julkaistaan Euroopassa 11 kesäkuuta. Katso uusin traileri tästä.
Monster Hunter Trin voi ostaa 23. huhtikuuta. Monsteri mestästyksen pelaaminen verkossa on ilmaista ja peli tukee Wii Speakkia.
WarioWare DIY saapuu DSi:n latauspalveluun täällä päin maailmaa huhtikuun lopulla.
Kesäkuun 27. päivänä olisi tarkoitus julkaista Metroid Other M Pohjois-Amerikassa. Euroopan julkaisu tapahtuu joskus vuoden kolmannella neljänneksellä.
Yhdysvallat saavat maaliskuussa reilusti pelejä, sillä SoulSilver ja HeartGold tulee Yhdysvalloissa kauppoihin 14. päivä, Cave Story WiiWareen 22. päivä ja Mega Man 10 21. päivä.
26.07.2009 - NintendoClubilla on nyt testimielessä Twitter-tunnus. Pääset seuraamaan sitä oikealla ylhäällä olevasta nappulasta, jossa on Twitter-logo — infon ja RSS:n välissä.
25.06.2009 - Sivustolle on nyt lisätty haku navigointipalkin loppupäähän. Kirjoita hakusana, paina enteriä ja näet helposti, onko sivustollamme esimerkiksi haluamaasi arvostelua.
14.06.2009 - Sivuston äänestys on jälleen vaihdettu ja pääset vastaamaan siihen rullaamalla sivua hiukan alaspäin.
03.06.2009 - Eilisessä E3-messutapahtumassa paljastettiin Nintendon osalta mm. näin suuria nimikkeitä: New Super Mario Bros. Wii, Super Mario Galaxy 2, Metroid: Other M, Wii Sports Resort + Wii Motion Plus,
Wii Fit Plus ja Golden Sun DS.
Shigeru Miyamoto on myös vahvistanut Wiin The Legend of Zelda -pelin olemassaolon, mutta valitettavasti se ei saanut paikkaansa näillä E3-messuilla.
14.05.2009 - Gandalf lupaa Nintendolta megatonneittain täyttä tavaraa E3-messuilla.
08.05.2009 - Huhu kääntyi vihdoinkin todeksi! Pokémon Silver ja Gold saavat lopultakin uudelleenjulkaisunsa DS:lle. Päivitettyjen versioiden nimet tulevat olemaan (luultavasti) Pokémon HeartGold ja SoulSilver, asiasta lisää raportoi N-Europe.
04.05.2009 - Kiittäkäämme Zanttia uudesta äänestyksestä ja rullatkaamme sivua hitusen alaspäin päästääksemme äänemme kuuluviin. Mitä odotat Nintendolta tämän vuoden E3-messuilla?
26.03.2009 - Eilen julkistettiin Nintendon tilaisuudessa uusi Zelda-peli DS:lle - The Legend of Zelda: Spirit Tracks. Tilaisuudessa esitelty videokin löysi tiensä nopeasti nettiin monien nähtäväksi!
12.03.2009 - Klonoa: The Door to Phantomile julkaistaan myös Euroopassa! Aikaisemmin PlayStation ykkösellä nähty peli ei siis jää vain japanilaisten herkuksi.
12.03.2009 - Pikmin 2:n Wii-version julkaisupäivä on paljastunut!
Donkey Kong: Jungle Beatin Wii-versiota joudutaan odottamaan kesän puolelle.
10.03.2009 - Zant laittoi uuden mielipidekalastuksen liekeille, joten rullaapa sivua vielä pikkuisen alaspäin, kiitos.
26.02.2009 - Nintendo julkaisee uuden ohjaimen nimeltä Classic Controller PRO, jota on päivitetty Playstation-ohjaimen tyyliseksi. Sitä ei kuitenkaan olla ainakaan vielä tuomassa Eurooppaan.
20.02.2009 - Nintendo DSi julkaistaan Suomessa 3.4.2009. Voit hakea konsolisi kaupoista mustana tai valkoisena.
19.02.2009 - Mies Brawlin takana, Sora-Sakurai, aloittaa uuden tosipelaajille suunnatun projektin Nintendon kanssa. Studio Soralta kestää vähintään kaksi vuotta työn tekemisessä, joten valmista tuotosta ei kannata ihan heti odotella kauppojen hyllylle.
12.02.2009 - Pokémon Diamondin ja Pearlin päivitetty versio, Platinum saapuu pohjolaan 22. toukokuuta!
11.02.2009 - Mario ja Sonic tähdittävät vuoden 2010 talviolympialaisia edellisen huippumenestyksen tapaan. Sega tekee myös realistisen kisapelin samoista kisoista.
29.12.2008 - Lisäsimme kävijän pyynnöstä arvosteluihin PEGI-merkinnät. Nyt näet helposti ja nopeasti, sisältääkö peli nuorille haitallista materiaalia.
23.12.2008 - Brittien saarilla tehdyn tutkimuksen mukaan Britanniassa viikoittain noin kymmenen ihmistä joutuu käymään sairaalassa Wiin liikunnallisten pelien aiheuttamisen revähdyksien tms. takia.
19.12.2008 - 1500 pistettävä maksava World of Goo on vihdoin tullut Euroopankin WiiWareen samaan aikaan kolmen muun WiiWare-pelin kanssa.
15.12.2008 - Suomen Nintendo on paljastunut vuoden 2009 ensimmäisen neljänneksen pelijulkaisut. Samassa artikkelissa paljastui myös, että Play it on Wii -pelit kulkevat Euroopassa nimikkeellä New Play Control.
26.11.2008 - Nintendo vaihtoi logonsa!
23.11.2008 - NintendoClubi muuttui joulun ajaksi punaiseksi. Hyvää joulun odotusta!
16.11.2008 - Nintendon Play it on Wii-peleihin (uusintaversioita GameCuben peleistä) tulee uusien kontrollien lisäksi uutta sisältöä, esimerkiksi Donkey Kong Jungle Beatissa on mukana uusia kenttiä. Ensimmäinen Play it on Wii-peli, Donkey Kong Jungle Beat julkaistaan Japanissa 11. joulukuuta ja Pikmin myöhemmin saman kuukauden aikana.
14.11.2008 - Loistava World of Goo saapuu Eurooppaan sittenkin WiiWareen! Nyt kenelläkään ei voi olla syytä olla ostamatta tätä 2D Boys -tiimin tuotosta.
11.11.2008 - Uuden Wiin mikrofonin, WiiSpeakin, voi ostaa Amerikassa Animal Crossingin julkaisussa 29,99 dollarin (~23 €) hintaan tai yhteispaketissa pelin kanssa 69,99 dollarin (~55 €) hintaan. Toivottavasti Suomessa tulisi myös halvempi bundle.
02.11.2008 - Nintendo DSi ei kuulu mikroon. Sitä ei myöskään saa pelata peiton alla. Stylusta kuuluu käyttää vain yhdellä kädellä. Uuden konsolin hankkijalla on siis paljon opittavaa, jos tahtoo pitää koneensa ehjänä.
29.10.2008 - Nintendo DS:llä huonon arvostelumenestyksen saaneen Guitar Hero On Tourin jatko-osan kappalelista on paljastettu. Guitar Hero On Tour: Decadesin biisilista sisältää 28 kappaletta viime vuosilta ja ehkä vähän kauempaakin.
22.10.2008 - WiiWare-palvelussa julkaistava Tetris Party on saanut Euroopan julkaisuajan. Kyseisen tetris-hubailun voi ostaa tästä perjantaista (24.10.) lähtien 12 euron hintaan.
20.10.2008 - Sivullamme on nyt uudistunut navigointi. Ulkoasun lisäksi siitä pääsee nyt helposti NC:n chattiin. Info löytyy oikealta pienenä symbolina.
20.10.2008 - Muutama sivusto on jo ehtinyt arvostella paljon ristiriitaisia tunteita herättäneen Wii Musicin. Vaihtelevat mielipiteet voi havaita myös pelin saamissa arvosanoissa: 5.0 (IGN), 70 (GameSpy) ja A- (1up).
19.10.2008 - Coldi on julistettu sankariksi Kotakun toimesta.
19.10.2008 - NintendoClubiin ilmestyi tänään uusi ominaisuus: uutisotsikot! Sivultamme voi nyt lukea Nintendoon liittyviä, parin lauseen mittaisia uutisia.
19.10.2008 - Uskomatonta mutta totta Nintendo esitteli tänään jälleen uuden version DS-käsinkonsolistaan. Uudessa DeeÄs-versiossa on muun muassa autonavigaattori.
19.10.2008 - Uudessa Animal Crossingissa oli tänään jännä päivä, sillä taivaalta satoi sammakoita!
|
|