Roolipelejä on nykyään paljon ja lisää on tulossa, mutta harva näistä nousee toisten yläpuolelle. GC:n roolipelitarjonta on ollut kuitenkin vähäinen ja Tales of Symphonia on tullut värittämään Cuben pelitarjontaa. Kyseessä on ihan normaali RPG, eikä sinänsä mitään uutta tai mullistavaa pelistä löydä, mutta Namco on silti onnistunut tekemään loistavan pelin. ToS alkaa pikkukylästä, nimeltään Iselia, joka sijaitsee Sylvarant-maailmassa. Siellä asuu Colette eli valittu, jonka elämäntarkoituksena on palauttaa Sylvarantin mana takaisin, koska muuten hänen maansa tuhoutuu. Samassa paikassa asuu Lloyd, joka on urhea nuori mies. Hän lähtee mukaan matkalle regeneroimaan maailma. Muitakin hahmoja tulee tarinaa myöten joukkoihin ja lopulta arsenaalissa on paljon enemmän hahmoja, kuin alussa.

Nyt varmaan ajattelet, että onpa kliseinen tarinan ja niinhän se alussa onkin, mutta siihen tulee suuri muutos noin 15 pelitunnin jälkeen, joskin pieniä juonenkäänteitä tulee sitäkin ennen. Tarinasta tulee loppua myöten hyvin kiinnostava ja se pitää pelaajaa otteessaan loppuun saakka. Tämä on yksi syy, miksi peli on koukuttava. ToS:in päätavoite muuttuu ja se tekee tarinasta erilaisen ja paljon mielenkiintoisemman kuin muissa roolipeleissä.

Mätkintää parhaimmillaan

Symphonian taistelusysteemi on Cuben parhaimmistoa. Se tapahtuu reaaliajassa, eikä vuoropohjaisesti, kuten mm. Final Fantasyssä. Pieni moka on se että voi ainoastaan perääntyä ja lähestyä. Vastustajien ympärillä pyöriminen ei siis ole mahdollista. Taisteluissa voi käyttää normaalia lyönticomboa, taitoja ja taikoja. Taidot ja taiat vievät hahmon TP-pisteitä ja sen loppuessa niitä ei voi käyttää. Lisää TP:tä saa lyömällä peruscomboa tai vaikka parilla tavaralla. Hahmoilla on myös tietysti HP (Hit Points) ja kun se saavuttaa nollan, hahmo häviää.

Muuttamalla hahmojen strategiaa saa paremman lopputuloksen otteluissa. Kentillä säntäävät lutuiset anime-hahmot tekevät lähes kaiken mitä haluat niiden tekevän, pysyvät paikallaan, käyttävät vain taikoja, pitävät etäisyyttä, hyökkäävät lähimpien vastustajien niskaan ja niin edespäin. Voit myös estää hahmoa käyttämästä tiettyjä liikkeitä, koska tekoäly ei muuten tajua, tepsiiko mikäkin liike mihinkin. Tulee kuitenkin monesti huomattua, että itse joutuu sen suurimman työn tekemään.

Kentälle mahtuu kerralla maksimissaan neljä omaa hahmoa. Taistelut ovat koukuttavia, koska jokainen hahmo oppii omat liikkeensä ja niitä on paljon. Voit myös valita, millä hahmolla itse pelaat ja vaihto onnistuu vaikka kesken ottelun. Mukaan on myös lisätty Unison Attackit, joiden avulla kaikki neljä hahmoa voivat käyttää yhden liikeen kuluttamatta TP:tä ja kun kun parilla hahmolla sattuu olemaan sopivat liikkeet, niin Unison Attackin lopuksi he tekevät yhteisen combon käyttämistään liikkeistä. Pelin moninpeli perustuu siihen, että muut pelaajat ovat vain mukana taisteluissa, mutta kamera on silti ykköspelaajan niskassa. Tämä olisi kieltämättä voitu toteuttaa paremmin, mutta paremman puutteessa kelpaa hyvin. Vaikkei mikään näistä asioista ehkä kuullosta mitenkään paremmalta, kuin joissain muissa roolipeleissä, niin sitä se kuitenkin on.

Matkustaen ympäri maailmaa

Maailmankartalla saa liikkua melko vapaasti, mutta yleensä tulee jonkinlainen paikka, joka estää läpipääsyn. Alkuvaiheessa on hienoa, kun saa päättää meneekö vaikeamman vai helpomman kautta. Se tuo vähän sitä vapaudentunnetta, jota kaivataankin. Paikat maailmankartalla ovat kuitenkin valitettavasti liian lineaarisia. Valinnanvaraa reiteissä tulee harvoin ja esimerkiksi metsissä se on häiritsevää.

Grafiikat on toteutettu Cellshade-tyylillä, joka sopii hyvin ToS:in animemaiseen tunnelmaan, ne kulkevat kultaista keskitietä. Ei mitään mullistavaa, mutta on se silti mukavaa katsottavaa. Musiikit ovat myös perustasoa. Ne sopivat hyvin, mutta samoja ääniraitoja kuulee alituiseen ja se alkaa loppua myöten ärsyttämään. Ääninäyttelyssä on onnistuttu hyvin, mutta vuorosanojen välissä voi huomata pitkiäkin välejä. Taisteluiden lopussa on monesti vain sama tylsä lause, mutta ei se pahemmin häiritse.

Ja valinnanvaraakin löytyy

Asetuksia voi muutella monella tavalla. Ensin on kaksi vaikeustasoa ja ensimmäisen läpipeluun jälkeen saa vieläkin vaikeamman tason. Valikon tekstiä, väriä ja muuta ulkoasua voi muuttaa melkoisen vapaasti. Musiikit tai puheet voi poistaa ja kuunnella vaikka omaa musiikkiaan pelatessa. Pelin tallennus onnistuu kaupungeissa, luolissa ja metsissä vain tallenusympyrässä, mutta maailmankartalla tallentaa voi milloin tahansa.

Tales of Symphonia on normaali roolipeli, jossa ei ole paljonkaan uutta, mutta kaikki vanha on toteutettu vähintäänkin hyvin. Jos roolipeleistä pitää ja omistaa GameCuben, kyseessä on pakkohankinta. Suomessa peliä on suhteellisen vaikea löytää, mutta sen etsiminen on arvoista. Vaikkei peli tarjoakaan sinänsä mitään uutta, se on silti todella hyvä peli.