NintendoClubiPelitArtikkelitSpesiaalitKeskustelu
InfoTwitterRSS


Ei ole kulunut edes kolmea vuotta Super Mario Galaxyn julkaisusta, kun Nintendo julkaisee ensimmäistä kertaa toisen pääsarjan 3D-Marion samalle alustalle. Aluksi tekeillä oli lähinnä Super Mario Galaxy 1.5, päivitys, johon aiottiin sisällyttää kaikki ideat, joita ei ensimmäisessä osassa hyödynnetty. Ideoita oli kuitenkin niin paljon, että voitiin puhua jo kokonaan uudesta pelistä. Näin syntyi Super Mario Galaxy 2, yksi kaikkien aikojen parhaista peleistä.

Tuttua ja turvallista, mutta silti niin paljon uutta

Mario on jälleen joutunut keskelle valtavaa urakkaa. Bowser on onnistunut imaisemaan tähdistä itselleen niin valtavan määrän voimaa, että hän kasvaa pienen vuoren kokoiseksi. Vanha kunnon verivihollisemme päättää ruveta riehumaan Sienivaltakunnassa, minkä päätteeksi hän nappaa kouraansa Peachin, haistattelee Mariolle ja pakenee kauas avaruuteen. Uusi kosminen seikkailu on juuri saanut alkunsa.

Ensimmäistä osaa pelanneet osaavat varmasti pelata heti alusta asti ilman ongelmia, sillä ohjausta ei ole muutettu millään tapaa ensimmäiseen osaan nähden. Seikkailussa eteneminen on suurimmaksi osaksi jälleen sitä samaa: ratkaise jokin pulma tai nujerra viholliset, jotta voit lentää ympäri galaksia pienplaneetalta toiselle edeten lopulta tähden luo. Tällä kertaa mukaan on kuitenkin ujutettu huomattava määrä 2D-tasoloikintaa, jolloin Super Mario Galaxy 2 ohjaa pelisarjaa huomattavasti tasoloikkamaisempaan suuntaan pitäen seikkailuhengen kuitenkin yllä. 2D:n ja 3D:n välillä siirrytään kekseliäästi, ja ulottuvuuksien vaihtelu virkistää.

Ensimmäisen osan monimutkainen keskus on korvattu yksinkertaisella
aluksella, josta on helppo siirtyä uusiin seikkailuihin.

Kenttäsuunnittelu on täydellisyyttä hipovaa ja monipuolisuus miellyttää. Toisaalta monipuolisuuteen panostaminen tarkoittaa, että tällä kertaa tähtiä kerätään vain muutama galaksia kohden, mutta se taas antaa tilaa monelle muulle mahtavalle galaksille. Kun ällistyttävän hienoihin ympäristöihin yhdistetään pelin erittäin hyvät musiikit, jokainen pelikokemus on melkoinen elämys. Mikäli peliä ei välillä jaksaisi jostain syystä pelata, sen mainiot musiikit soivat mielessä kuitenkin tauotta. Ilahduttavaa on myöskin se, että musiikin seassa muutama klassisempi Mario-kipale etenkin Super Mario Worldista tekevät loistavan paluun.

Ensimmäisestä osasta tuttu keskus on päätetty korvata yksinkertaisella maailmankartalla, josta on helppo siirtyä haluamaansa galaksiin. Pitkin karttaa siirrytään Marion pään muotoisella aluksella, joka täyttyy vähitellen kaikesta roinasta ja vierailevista hahmoista. Posti-Toad on mukana tälläkin kertaa, ja häneltä saa kirjeitse lisäelämien ja tähdenpalasten lisäksi välillä myös ilmoituksen, kun jossain päin maailmankaikkeutta on saatavilla tähti.

Laajalti lisävoimia

Useat lisävoimat tekevät paluun, mutta jääkukka on kokonaan jätetty pois. Sen lisäksi Jousi- ja Boo-Marion käyttö on jätetty hyvin vähäiselle. Vanhojen höysteiden lisäksi Super Mario Galaxy 2 tarjoaa myös uusia sieniä nautittavaksi.

Pilvikukan avulla Mario saa lisää lentoa hyppyihinsä, minkä lisäksi hän voi myös luoda pilviä, joita voi käyttää apuna etenemiseen joko vaaka- tai pystysuunnassa. Maksimissaan voi luoda kolme pilveä, mutta kun pilvisienen poimii uudelleen, pilviä on jälleen saatavilla uudet kolme. Loputtomiin niitä ei kuitenkaan voi kyhätä, sillä jokainen itse luotu pilvi katoaa pienen hetken kuluttua. Kyseinen lisävoima on varsin hauska keksintö, jonka käyttäminen on erittäin suuri ilo.

Toinen uusi lisävoima on sieni, jonka avulla Mario voi muuntautua kivilohkareeksi ja vyöryä vihollisia ja esteitä kohti. Paikoin vyöryminen on tuskaista ja tuottaa hetkellistä piinaa, mutta myös Kivi-Mario on hauska ja hyödyllinen lisäys, jota ilman peli olisi varmasti hieman sisällöttömämpi.

Kolmantena lisäyksenä voimme siirtyä myös poraamaan kunnolla, jolloin tietyissä kohdissa ohjainta heilauttamalla Mario pureutuu läpi maan aina toiselle puolelle planeettaa tai alustaa. Poraaminen vaatii paikoin pientä kikkailua, jota ilman ei kaikkia korkeita paikkoja voisi saavuttaa. Lisäksi poraaminen vaatii tarkkuutta. Harmillisesti poran kantaminen kuitenkin vähentää hyppymahdollisuuksia rutkasti, mutta onneksi sitä pitää kantaa lähinnä paikoissa, joissa hyppimisen sijaan avain on poraaminen.

Kaikkein ilahduttavinta lisävoimien suhteen pelissä on kuitenkin se, että kansikuvan mukaisesti Mario voi silloin tällöin loikata myös Yoshin selkään. Yoshi osaa tutut kikkansa: hypynjälkeinen leijuminen auttaa paikoin ja vihollisten syöminen pitkän kielen avulla on vaivatonta. Kieltä käytetään olennaisesti myös etenemisessä, jolloin sillä voi vetää esille alustoja ja takertua eräänlaisiin ilmassa leijuviin kukkasiin.

Valmistautukaa poraamaan tämän pelin parissa.

Yoshin myötä lisävoimien kaarti kasvaa edelleen. Dash Pepper antaa hetkellisen kyvyn juosta kovaa vaikka pystysuoraan. Juokseminen on usein kuitenkin haasteellista ja vaatii hieman totuttelua. Yksikin virhe johtaa usein joko kuolemaan tai siihen, että pelaaja joutuu takaisin kohtaan, josta aloitti.

Blimp Fruit puolestaan muuttaa Yoshin palloksi, jolloin Yoshi kykenee leijumaan ylöspäin. Ilmaa on vain rajallisesti, eikä pysähtyminen, jos sitä nyt voi tehdäkään, anna uutta ilmaa. Ainoa keino on kerätä matkan varrella uusia sinisiä hedelmiä, jolloin lopulta päästään tarvittavan korkealle.

Valoa tuottava Bulb Berry puolestaan tuo esille näkymättömiä alustoja, jotka ovat välttämättömiä etenemisen suhteen. Mikäli hedelmä ehtii kulua loppuun ennen uuden saamista, viimeinenkin alusta häviää, ja Mario tipahtaa ratsuineen mustaan aukkoon.

Vaihteleva vaikeustaso

Nintendo ilmoitti aiemmin, että Super Mario Galaxy 2 on vaikeampi kuin ensimmäinen osa, ja että pelin alussa vaikeus olisi jo ensimmäisen osan loppupään luokkaa. Vaikka kuolinkin heti ensimmäisessä paikassa, se menee vain ja ainoastaan sen piikkiin, että Super Mario Galaxyn ohjausmekaniikkaan palaaminen vaati hieman totuttelua. Alkupään tasot ovat suurimmilta osin melkoisen helppoja, joten sikäli ei ole totta, että peli olisi vaikea aivan alusta alkaen.

Joitain todella haastavia tehtäviä kuitenkin löytyy. Vaikeimpien joukkoon nousevat nopeutta ja harkinnanalaista etenemistä vaativat tasot. Välillä takana heiluu kourallinen kosmisia klooneja, jotka siis seuraavat Mariota paikoin varsin häiritsevästi. Mikäli ne saavuttavat Marion, ne saavat aikaan vahinkoa. Vaikeaksi osoittautui myös Fluzzard-nimisellä linnulla lentäminen, sillä se oli täysin uutta pelisarjassa. Wii Sports Resortin lentokoneella lentäminen toki voi antaa jonkinlaista osviittaa SMG2:n vastaavasta, mutta Wii Sports Resortia vähemmän pelanneella on totisesti aluksi vaikeuksia saada lintu hallintaan.

Kaikkien iloksi myös Yoshi tähdittää tätä peliä!

Game Over kävi läpipeluun aikana joitain kertoja yhden elämä päässä, mutta mikäli lisäelämiä ei jaettaisi pelissä niin paljon, peli olisi ollut ohi jo monesti. Hankalimmissa tasoissa kärsimättömimmät pelaajat voivat turvautua Rosalinan apuun, joka tekee paluun eräänlaisena auttajana. Hän auttaa sinut tarvittaessa tähden luo, jolloin taso tulee läpäistyä. Palkinnoksi saa kuitenkin vain pronssisen tähden, joten sama paikka on syytä vetää uudelleen läpi, mikäli tahtoo itselleen pronssisen sijasta kullanhohtoisen tähden.

Monipuolinen kokonaisuus

Pelissä riittää puuhattavaa pitkäksi aikaa. Jotkin tehtävät tai salaiset tähdet edellyttävät tason huolellista tutkimista. Kun jotain oivaltaa lopulta itse, tunne on hyvin palkitseva ja huojentunut. Jokaiseen galaksiin on piilotettu myös komeettamitali, joita keräämällä saa auki lisää tehtäviä tuttuihin galakseihin. Lisätehtävät ovat ensimmäisestä osasta tuttuun tapaan komeettamuodossa, jolloin jokin taso läpäistään aikarajan puitteissa tai yhdellä osumapisteellä. Myös violetteja kolikoita pitää kerätä silloin tällöin.

Luigillakin pääsee pelaamaan hyvin varhaisessa vaiheessa. Joissain tasoissa voit tavata Luigin heti alussa, jolloin hän voi innokkaana korvata Marion, ja pelaaja pääsee loikkimaan vihreällä pikkuveljellä, mikäli Mario alkaa tympiä. Lisäksi galaksiin aukeaa haamu, jos sen läpäisee Luigilla. Haamu saattaa näyttää pelaajalle reittejä, jotka eivät ole aiemmin tulleet mieleen. Jokaisen läpäisyn jälkeen peli ilmoittaa myös läpäisyajan, jota jotkut varmasti haluavat parannella innokkaastikin.

Varsinainen tarina menee läpi hieman yli kymmenessä tunnissa, mutta nopeamminkin tämän voi läpäistä, jos ei kerää kaikkia tähtiä matkan varrella, vaan etenee uuteen galaksiin aina kun mahdollista. Myös uudelleenpeluuarvo on paljon suurempi kuin edeltäjässään, joten tuntuu siltä, että ensimmäinen osa ei tehnyt mitään paremmin kuin tämä toinen osa. Siinä missä Super Mario Galaxy oli jo nousta maailman parhaaksi peliksi, Super Mario Galaxy 2 nousee ansaitusti sen ohi.

Pelaajan ei tarvitse osata Mario-pelejä ennestään ollenkaan. Mikäli pelaaminen tuottaa hankaluuksia, mukana tulee myös opetus-DVD, jossa käsitellään kaikkia tärkeä yksityiskohtaisesti aina hahmon ohjaamisesta saakka. Super Mario Galaxy 2 on ehdottomasti uusin lisäys jo varsin hohdokkaaseen Wii-pelien kärkikastiin. Jos pidit ensimmäisestä osasta, pidät myös tästä. Kukapa ei tosin pitäisi – tämä nimittäin vetoaa erittäin laajaan kohdeyleisöön eikä takuulla jätä ketään kylmäksi.



Seuraavasta videosta voit vielä katsastella satunnaisia pätkiä pelin alkutaipaleilta:


08.06.2010 - Super Mario Galaxy 2
[Wii]


Pelityyppi:
Julkaisu:
Pelaajia:
Julkaisija:
Kehittäjä:
HDTV:
50/60hz:
Laajakuva:
Arvostelija:
Seikkailu / Tasohyppely
11.6.2010
1-2
Nintendo
Nintendo
Kyllä
Kyllä
Kyllä
Koivari

Kiitokset Amolle arvostelukappaleesta.

Ikäsuositus: 3+

Positiivista

+ Grafiikka
+ Kenttäsuunnittelu
+ Musiikki

Negatiivista

- Arvostelun kirjoittaminen venahti, koska yritin keksiä huonoa sanottavaa

Arvosana

100 000
Garo - 08.06.2010 21:51 - #

Ohhoh, täydet pisteet taas. Mahtaa olla poikkeuksellista herkkua luvassa.


Koivari - 08.06.2010 22:55 - #

Pahoittelen muutamaa mukaan lipsahtanutta virhettä. Pilviin pääsee käsiksi kukan avulla, ei niinkään sienen. Lisäksi kaikkihan tiedämme, että Luigi on Marion pikkuveli! Nämä ja pari muuta, pienempää korjausta teen huomenna.

Kiitokset lukijoille oikaisuista!


VimPula - 09.06.2010 12:09 - #

Hyvä arvostelujälleen kerran :D
Nyt kyllä todella haluaisin wiin >.<


Osiris - 09.06.2010 12:29 - #

Kiva arvostelu. Huomasin tuossa, että tuo Pelit-sivun toiminto, joka järjestää pelit arvosanan mukaan, bugaa ja laittaa täydet pisteet saaneet alimmaiseksi…


Koivari - 09.06.2010 14:17 - #

Hyvä kun huomasit, Osiris. Kiittäkäämme ensisijaisesti erittäin upeaa arvosteluasteikkoamme.


wapazi - 09.06.2010 15:52 - #

Hyvä arvostelu, mutta moninpelistä olisi voinut mainita jotain.


Tapza - 09.06.2010 20:49 - #

En spoilereiden pelossa uskaltanut kokonaan lukea arvostelua (vaikka siellä mitään suurempia paljastuksia tuskin olikaan), mutta pistemäärästä ja tuosta ainoasta miinuksesta uskallan jo päätellä että luvassa on perhanan kovaa kamaa. Vaan sehän ei ollut mikään yllätys, peli on ollut jo pitkän aikaa omankin odotuslistani kärkisijoilla.

En halunnut ennakkovarata tätä koska pelkäsin ettei se ehtisi ajoissa perille, joten pyöräilen itse ostamaan kiskurihinnalla jostain kaupasta ylihuomenna. Hillitön hype päällä taas. Huhhuhhuh.


Nuutyasha - 10.06.2010 19:55 - #

Liian helppo peli. Cosmic guide antoi tekijöille mahdollisuuden tehdä vaikeampia kenttiä, mutta ei, 5/8 pelaa melkeinpä silmät kiinni.

Yoshi ja musiikit olivat kyllä pelin parasta antia. <3


Koivari - 10.06.2010 20:14 - #

Onhan peli tosiaan turhan helppo siihen nähden, mitä luvattiin, mutta ottaen huomioon, että ensimmäinen osa on tullut koluttua huolella läpi, SMG2 on siihen nähden yllättävän vaikea joiltain osin. Pelimoottori nimittäin on täysin sama.











© NintendoClubi 2005-2011