Sonic-siili on toiminut Segaa symboloivana hahmona, mutta kun Sega jätti konsolisodan sille tielleen, on se maksanut Sonicille kalliisti. Pelejä on tuotettu milloin minkälaisia ja milloin millekin konsolille. Sonic on alkanut muistuttamaan Sonyn Crashiä. Vanhoja, kaksiulotteisesti kuvattuja esteratoja ei ole enää näkynyt, mutta Dimps-firma ja Sonic Team saivat pienen toivon pilkahduksen aikaan Sonic Rush -pelillä, joka oli sitä klassisempaa juoksemista, mikä teki Sonicista Sonicin. Sonic Team teetti jatko-osan tälle pelille ja alustana toimii yhä Nintendon kannettava, kaksiruutuinen DS.

Äänennopeudella meren halki

Sonic ja Tails lentokoneineen eksyvät kurssistaan myrskyyn ja tulevat pyörremyrskyn nielemiksi. He heräävät tuntemattomalla saarella vailla tietoa sijainnistaan. Pieni pesukarhu, Marine, ilmestyy ja kertoo Sonicin ajautuneen Southern Islandille. Pois päästäkseen tarvitsisi merikelpoisen aluksen. Saaren rakennustarpeet eivät kuitenkaan sovellu aluksen tekoon, vaan on hankittava läheisiltä saarilta erikoisia ”materiaaleja”. Materiaalit ovat pienikokoisia mötiköitä, joista Tails sitten jollain keinolla saa aikaa parhaimmillaan valtamerialuksen. Juoni kuulosti hyvin tutulta Legend of Zelda: Phantom Hourglassin jälkeen, kun kerran sankari heitetään tuntemattomalle saarelle tutkimaan tietä kotiin valtameren poikki.

Myöhemmin edellisestä osasta tuttu Blaze-kissa sekaantuu tarinaan omine ongelmineen. Joku kapteeni Viiksivallu on varastanut kissoille pyhän valtikan, ja Blazen on sen suojelijana hankittava se takaisin, ettei valtikan voimia vain käytetä pahoihin tarkoituksiin. Maailman nopeimmalta siililtä sen ei kuvittelisi vievän kauan, mutta edes Sonic ei pysty juoksemaan valtameren halki piraattien piilopaikkaan. Sonic ja kumppanit kuitenkin törmäävät kapteeni Whiskersiin useilla saarilla metsästäessään materiaaleja. Myöhemmin Blaze myös selittää, minne Sonic oikeasti on päätynyt…

Nopeaa toimintaa

Merimaisemissa vietettävä seikkailu on suurimmaksi osaksi meren kaluamista. Osalle alueista pääsee vain tietyllä laivalla, ja koska laivojen polttoaine ei riitä miljoonan kilometrin matkoihin, kulkevat laivat vain rajoitetun matkan saarilta. Alussa saatavilla oleva vesiskootteri ei kauas pääse, toisin kuin pelin loppupuolen alus. Oiva kikka tosin on käydä aina lähimmällä saarella, koska näin voi päästä lähtemään uuden saaren satamasta lyhentäen hiukan matkaa. Merellä seilatessa hyödynnetään enemmän kosketusnäyttöä, muun muassa laivan reitti piirretään kosketusnäytölle. Meritaistelut hoidetaan kosketusnäytöllä, jolloin kosketetaan ammuttavaa kohdetta.

Merellä Sonic törmää merten nopeimpaan robottiin, Johnnyyn. Johnny toimii kapteeni Whiskersin oikeana kätenä, eli lähimpänä apurina. Johnny myös kisaa merten nopeimpien kanssa Kaaossmaragdeista. Meressä meren tavalla – Sonic ei juokse, vaan ajaa vesiskootterilla kilpaa. Näitä haasteita piisaa yhtä monta kuin Kaaossmaragdejakin, eli kahdeksan.

Maakrapuna Sonic kuitenkin on enemmän saarien tutkimisen puoleen. Pääsaaret sisältävät kolme kenttää: kaksi tavallista ja yhden pomovastuksen. Pelin kentät on kuvattu klassisen kaksiulotteisesti ja ne ovat suhteellisen luontevaa pelattavaa. Pelissä tuntuu olevan vauhtia niin paljon, että heikompaa hirvittää. Vanhojen Sonicien nopeuksista ei puhutakaan, joskus Sonic tuntuu juoksevan ulos kuvasta, eikä silmät välttämättä kestä perässä. Toisaalta tämän takia peli tuntuu aika helpolta, sillä suurin osa pakollisista hypyistä sun muista toiminnoista tulee tehtyä vahingossa.

Sonic juoksee, hyppii ja murskaa mennessä muutaman vihollisen. Mukaan kertyy kasoittain rinkuloita, jotka ovat Sonicin henkivakuutus. Kun Sonic ottaa osumaa, kaikki rinkulat levähtävät maahan, ja jos ottaa osumaa ilman rinkuloita, on se Sonicin hauta. Viholliset eivät Sonic-pelien tavoin ole mitään kolosseja, joita olisi vaikea kaataa, vaan viholliset pamahtavat yhdestä osumasta. Kentistä toki löytyy muutamia epäsonicmaisuuksia, kuten Sky Babylonin lentävät propellihökötykset, jotka johtavat useasti kuolemaan.

Pomovastuskentät ovat kolmiulotteisesti kuvattuja, kuten on myös itse vastuskin. Osassa on joitain oivalluksiakin, mutta pääasiassa hypitään vihulaista päin toistakymmentä kertaa, ja kyllä se siitä kuolee. Haastetta näihin tulee pelin loppupuolella aika roimasti, mutta alkupäässä ne ovat aika helppoja voitettavia. Ongelmana tosin tuppaa olemaan se, että kun pomovastuksilla on pitkä energiamittari tyhjennettävänä ja Sonicilla on rinkulansa henkivakuutuksena. Kun Sonic saa osumaa ja tiputtaa renkaansa, niin osa katoaa sen siljan tien ilmaan, eikä niitä voi noukkia takaisin, kuten suurinta osaa pudotetuista rinkuloista.

Y´arr!

Pelin roima ikäsuositus johtuu tarinan tekstipuolen puhekielisyyksistä. Dialogia on aina maailman tappiin asti, eikä siinä usein ole mitään perää. Merirosvojen mukana ollessa on mukana myös erikoinen merirosvomurre. Merirosvomurteessa on useita r-äänteen korostuksia, ja heittomerkki vilahtelee lähes jokaisessa sanassa. Jopa englannin kymppioppilaalla oli ongelmia lukemisen kanssa. Onneksi dialogi ei sentään ole puhuttua kuin muutamissa kohdissa.

Wi-Fissä tai lähiverkossa voivat pelaajat mitellä mahdollisimman peliin sopivalla tavalla, eli kilpajuoksulla. Toinen mahdollisuus on kilpailla siitä, kumpi kerää enemmän rinkuloita kenttää juostessa. Erilaisia ennätyksiäkin voi vertailla netin välityksellä. Mitkään näistä ominaisuuksista eivät ole mitenkään mielenkiintoista, ja yksinpeli pitää enemmän mukanaan.

Pelin kentissä soi useampikin kappale taustalla, mutta enpä koskaan ole huomannut niissä radikaaleja eroja. Samalta junnaukselta ne kuulostavat, ja etenkin pomovastuskentissä soiva musiikki tuppaa jäämään soimaan päähän kymmenennen yrityksen jälkeen.

Sonic Rush Adventure on kelpo jatko-osa Sonic Rushille. Graafisesti peli on erittäin loisteliasta tekoa. Kontrollit ovat hyvin sujuvat ja niistä löytyy syvyyttä hyppynapin ja iskunapin lisäksi. Vaikkei mitään hirveän mullistavaa ole tapahtunut, saa Rush Adventure Sonicin nopeuden toimimaan varsin hyvin kannettavassa koossa.