Kokoelmapelien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti, ainakin Sonicin kohdalla. Sega taitaa julkaista ainakin viitisen kertaa enemmän Sonic-kokoelmia kuin uusia Sonic-pelejä, vaikka onko tästä nyt oikeasti sitten mitään haittaa?

Mikäli et ole ostanut kokoelmaa GameCubelle, PS2:lle, Xboxille, Xbox 360:lle, PS3:lle, Wiille (VC:stä), Saturnille tai ties mille noista lukuisista mahdollisuuksista, on sinulla nyt mahdollisuus ostaa klassiset Sonicit myös Nintendo DS:llesi.

Tämä kokoelma sisältää kuusi peliä, joista löytyvät vain ne tärkeimmät ja pakolliset. Nämä pelit ovat siis Sonic 1, Sonic 2, Sonic 3, Sonic & Knuckles sekä kahden jälkimmäisen lock-on-versiot, eli Knuckles in Sonic 2 sekä Sonic 3 & Knuckles. Kaikki pelit ovat auki oletuksena, eikä paketissa ole muutenkaan mitään availtavaa: mukaan sisälletyt kuvatkin ovat katsottavissa kaikki heti ensimmäisellä pelikerralla. Muuta ekstraa tässä ei sitten olekaan.

Pelin tekijäluettelosta käy tosin ilmi, että suunnitteluvaiheissa materiaalia olisi kenties pitänyt löytyä vielä enemmän. Vai onko vain sattumaa, että sieltä löytyy mm. Sonic 3D:n ja Sonic Spinballin spritejä, vaikka muutoin noihin peleihin ei viitata millään tavalla koko kokoelmassa? Voi olla, ja todennäköisesti niin onkin, että tekijätiimiltä on loppunut aika kesken, ja pakettia ei saatu aivan valmiiksi.

Sonic 1. Yläruudulla näkyy peli, ja alaruudulla voi sitten tallentaa, pysäyttää/lopettaa pelin tai katsoa kontrollit.

Mega Drivelta siirto Nintendo DS:lle

Ensin täytyy ottaa huomioon, että pelit on vain portattu Nintendo DS:lle. Voi olla, että ne myös pyörivät suoraan jonkunlaisen emulaattorin kautta, mutta sitä on mahdotonta tietää näin pelaajan näkökulmasta. Pelit pyörivät hyvin mutta eivät täydellisesti. Kun ottaa huomioon Mega Drive -pelien resoluution ja sitten sen, että peli yritetään saada DS:n ruutuun, ei voida onnistua täydellisesti, ellei tehdä koko pelejä täysin uudestaan. Siksi jotkut spritet, tilet yms. näyttävät hieman venytetyiltä. Musiikit ovat myös suurimmaksi osaksi oikein toimivat, poikkeuksena se, että joissain kohdissa tietyt ääniefektit jäävät kuulematta, ja esim. juoksukengät saadessa musiikin nopeampi tempo ei vastaa lainkaan alkuperäistä, joka on melko laimeaa. Myös ajoittain kohtasin pelissä käsittämättömiä bugeja, joiden takia kuolin esimerkiksi kun syöksyin eteenpäin, mutta onneksi nämä ovat hyvin harvinaisia.

Mukavana plussana voi sanoa, että kaikissa peleissä on myös tallennusmahdollisuus. Sonic 3:ssa ja sen lock-on-versiossa on edelleen mukana automaattinen tallennus jokaisen maailman jälkeen, mutta muissa peleissä täytyy tallentaa manuaalisesti kosketusnäytön kautta. Peli kuitenkin jatkuu aina sen kentän alusta, jossa olet tallentanut.

Pakko kuitenkin tässä välissä ihmetellä, että mitä kehittäjät ovat miettineet nappien kanssa. Ainoa keino pysäyttää peli on painaa Pause-nappia kosketusnäytöstä, vaikka Startista ei tapahdu missään vaiheessa kokoelmaa yhtään mitään. Muutaman kerran painoin vahingossa Start-näppäintä DS:stä, ja sain syöksyä takaisin konsolini luokse kun huomasin, ettei peli pysähtynytkään.

Sonic 2. Pelihistorian helpoin pomovastustaja?

He kutsuvat minua Soniciksi

Ensimmäinen Sonic sisältää kuusi maailmaa, joissa jokaisessa on kolme kenttää. Sonic 2:sta eteenpäin maailmoja on ollut seitsemän ja kenttiä usein kaksi per maailma. Pomoja tulee vastaan myös vähän väliä, koska yhdessä maailmassa on keskimäärin yhdestä kahteen pomoa, kun otetaan kaikki pelit mukaan laskuihin. Jos kuitenkin ottaa huomioon, että yksi kenttä kestää usein muutaman minuutin, ei lopullinen peliaika kovin paljoa ole. Uudelleenpeluuarvo on kuitenkin huipussa.

Pieneksi harmiksi täytyy huomauttaa moninpelitilojen poisto. Sonic 2:ssa ja Sonic 3:ssa oli alunalkujaan mukana moninpelattavat tilat, mutta niitä ei ole enää näissä versioissa saatavilla. Asetukset-valikko on poistettu mm. Sonic 2:sta kokonaan, joten pelin musiikkejakaan ei päästä enää kuulemaan muulloin kuin pelin aikana itsessään.

Mitä sitten itse peleistä voisi sanoa? Genrensä parhaimmistoa, edelleen. Itse pelattavuus on samaa vanhaa. Kenttä alkaa, yrität päästä maaliin valiten lukuisista reiteistä yhden, samalla keräten ringseja ja muita esineitä. Edessä tulevat viholliset nujerretaan, ja tasoloikitaan ohi mitä ihmeellisempien asioiden. Sitten onkin aika siirtyä taas seuraavaan kenttään.

90-luvun alussa tasoloikkafanit valitsivat usein Marion, Sonicin tai Mega Manin, eikä syystä. Jokainen edellä mainituista on erilainen mutta täydellinen juuri siinä, mitä se yrittääkin olla. Itse olen aina ollut Sonicin ystävä, joten olin iloinen kun kuulin, että pystyn pelaamaan lapsuuteni suosikkeja tulevaisuudessa aina, missä ikinä olenkaan. Pelit ovat klassikoita, mahtavia, eivätkä ne kuole koskaan.

Sonic-kokoelmat toimivat aina

Kokonaisuutena paketti on hyvä, koska näitä pelejä ei voi muuta kuin rakastaa. Viimeistelemättömältä se silti tuntuu, koska pieniä ongelmia peleistä löytyy, ja mitään ekstroja ei mukana juuri ole. Päävalikon kielikin täytyy valita joka kerta kun rupeat pelaamaan peliä, ja minkäänlaisia asetusvalikkoja ei ole. Voit pelata pelejä, katsella kuvia tai tekijälistan. Ei muuta. Itselleni olisi kelvannut edes jonkunlaiset tilasto/ennätyslistat.

Kenen tämä paketti sitten tulisi ostaa? Sanoisin, että nämä ovat parhaat keinot pelata alkuperäisiä Soniceja Nintendon konsoleilla, jos GameCuben Sonic Mega Collectionia ei lasketa. Wiin Virtual Consolesta löytyvät Sonicit ovat 50hz-versioita, jotka pyörivät n. 17 % hitaammin kuin nämä USA-versiot. Vaikka ne ovatkin virheettömiä toisin kuin nämä, tästä paketista löytyvät pelit ovat kaikki 60hz-USA-versioita, jopa täällä Euroopassakin. Pienimuotoiset hidastelut ja muut pikku viat eivät haittaa pidemmän päälle. Pelit sopivat paremmin käsikonsolille, ja nopeampi vauhti on aina Soniceissa tärkeää.