5th Cell lähti kunnianhimoisesti toteuttamaan peliprojektia, joka toden totta on hieman omalaatuinen. Scribblenauts tuo jotain uutta puzzle-pelien ystäville. Ideana on yksinkertaisesti ratkaista erilaisia pulmia luomalla esineitä ja asioita kirjoittamalla ne haluamallaan kielellä. Kuulostaa huikealta, eikö?

Tähdet tähdet, miksen jo tulla mä saa

Pelissä ohjataan kummallista, kuulokepäistä hahmoa nimeltään Maxwell. Alussa käytävässä tutoriaalissa käydään läpi niin liikkuminen kuin luomusten käsittelykin, mutta juoni ei tule ollenkaan selväksi, tai sitten vain missasin sen kaikessa tutoriaalitylsyydessä. Selväksi kävi kuitenkin se, että jokaisen tason päätteeksi on tarkoitus saada stariitti. Sen saavuttaakseen pelaajan on tilanteesta riippuen keksittävä mitä kummallisempia konsteja. Lähinnä vain mielikuvitus on rajana, sillä peli tunnistaa noin 23 000 eri sanaa.

Voit kirjoittaa suomeksi tai englanniksi – mikset ruotsiksikin, jos todella tahdot. Suomi taitaa olla loppujen lopuksi paras vaihtoehto, mikäli ei ole hyvä englannissa. Sanoja voi kirjoittaa käsin tai virtuaalinäppäimistöllä, joista jälkimmäinen tuntuu luonnollisemmalta ratkaisulta. Käsialantunnistus ei aina toimi kunnolla, ja muutoinkin kirjoitustahti on hidasta. Virtuaalinäppäimistö on siis sekä luotettavampi että nopeampi vaihtoehto.

Haastetila tarjoaa kymmenen erilaista maailmaa, joista jokaisessa on sekä 11 puzzlea että 11 toiminnantäytteistä tasoa. Nopealla laskutoimituksella saamme siis tulokseksi yhteensä 220 ratkaistavaa tasoa. Puzzle-tasot ovat usein muiden ihmisten kanssa toimimista, jossa pitää tehdä jotain, jotta stariitti ilmestyy. Action-puolella stariitti puolestaan usein näytetään ennalta, ja sen saavuttamiseksi on tehtävä jotain vaarantamatta kuitenkaan itse stariittia.

Useimmiten tasoissa ei ole mikään kiire, ja pelaaja voi aivan rauhassa miettiä, mitä stariitin saamisen eteen oikein tekisi. Joskus erittäin hidas eteneminen on jopa suotavaa, sillä liian nopea eteneminen voi johtaa stariitin tuhoutumiseen esimerkiksi piikkipallojen tippuessa sen päälle. Tasoja voi pelata myös aina uudelleen ja uudelleen, jos haluaa keksiä erilaisia keinoja yhden pulman selvittämiseen.

Toisaalta tasot saattavat vaatia ripeää toimintaa – välillä pelissä kohtaa aikarajallisen tason, jossa stariitti esimerkiksi tuhoutuu, jos Maxwell ei etene tarpeeksi nopeasti. Kuulostaa haasteelliselta, mutta jos pelissä avaa vaikka kirjoitusvalikon, aika ei kulu sillä välin lainkaan. Näinpähän pelaajalla on enemmän aikaa miettiä, ja hitaampikin kirjoittaja ehtii toimia ennen kuin stariitti katoaa bittiavaruuteen.

Lehmiä pyörremyrskyssä

Pelin suola on todellakin se, että pelaaja voi luoda lähes mitä tahansa. Usein pelissä joutuu aivan älyttömiinkin tilanteisiin, jotka viihdyttävät pelaajan kuin pelaajan mieltä. Välillä keksityt ratkaisut voivat vaikuttaa jopa turhan hulluilta: esimerkiksi eräässä tasossa pitää jollain tapaa ylittää tai läpäistä tornado, jotta pääsee stariitin luo. Jostain syystä keksin hypätä lehmän selkään ja mennä sillä tornadon yli, ja sehän toimii. Huvittuneisuuteni sellaisena hetkenä on jotain korvaamatonta.

Vaikka sanoja on pelissä noin 23 000, ainakin itselläni on ongelmia käyttää eri luomuksia monipuolisesti. Sama ratkaisu toimii melkeinpä liian monessa tasossa, ja ehkäpä osittain sen takia peli käy tylsäksi. Uusia luomuksiakin älyää käyttää lähinnä vasta pelissä edetessä, kun Maxwell kohtaa uusia otuksia. Ehkä tämä johtuu vain omasta mielikuvituksettomuudesta, tai sitten pelissä vain on hankala turvautua uusiin keinoihin.

Esimerkiksi siivet, pegasus, tuuletin ja onki (toimii sekä kalastusvälineenä että jonkinlaisena hookshottina) ovat lähes lyömätön kombinaatio useassa tasossa. Kannattaa varoa liian yksipuolista pelaamista, mikäli ei halua kyllästyä. Toinen pelin ongelma yksipuolisen luomusten käytön ohella on se, että välillä vihjeitä ei voi millään ymmärtää. Ongelma on harvinaisempi, kun kielenä on englanti, mutta suomenkielisenä vihjeeksi saattaa osua vaikka mitä älyttömyyksiä, koska suomennus on osittain toteutettu huonosti.

Stariitin saavuttamiseen voi keksiä myös erilaisia, passiivisia keinoja. Matkan varrella olevat esteet voi tuhota ilman, että itse Maxwell joutuu vaaraan. Pienemmät petokalat kuolevat kätevästi hain avulla, ja harvempi eliö voittaa lohikäärmeen. Kun vaaralliset oliot on tuhottu, omat luomukset voi poistaa, ja reitti on vapaa. Ratkaisuja reitin turvaamiseen on useita, mutta myös näissä tapauksessa turvautuu turhan usein samoihin ratkaisuihin. Aina otuksia ei saa edes tuhota, mutta ne voivat tappaa sinut, joten pitää keksiä keino pitää pedot loitolla vahingoittamatta niitä. Se osoittautuu välillä todelliseksi haasteeksi.

Jotta peli ei menisi jumiin, ja jotta pulmia ei olisi liian helppo ratkaista, mahdollisten luomusten määrää on rajoitettu. Eliöitä ja esineitä voi luoda vain tiettyyn rajaan asti, jolloin joitakin on poistettava, jotta tilalle voi luoda uusia. Mitään oikeaa rajoitusta ei sinänsä ole, vaan voit yhden tason aikana luoda vaikka sata kertaa, kunhan teet aina uusille luomuksille tilaa poistamalla vanhat.

Ongelmiakin löytyy

Peli on oikeastaan hyvä kokemus, mutta painii joidenkin ongelmien kanssa. Jo mainittu yksipuolisuus on eräs ongelmista, mutta suurimpana esiin astelee vaikea ohjaus. Hahmo liikkuu näyttöä koskettamalla, mutta se itsessään ei tee ohjaamisesta vaikeaa. Mikäli hahmon pitää hyppiä tai vaikkapa lentää, se ei tahdo millään totella, vaan hyppii aivan miten sattuu. Pahimmassa tapauksessa Maxwell ei myöskään osaa pysähtyä hengenvaarallisissa tilanteissa, vaan juoksee iloisesti rotkoon. Se todella ottaa päähän joissain tapauksissa, kun stariitin eteen on tehnyt tuhottomasti töitä. Manuaalista komentoa hyppäämiselle tosiaan ei ole olemassakaan, vaikka sitä kuinka kaipaisi.

Grafiikka on hienoa ja DS:lle sopivaa, mutta joissain tasoissa DS:n tehoille turhan vaativaa esineineen kaikkineen. Mikäli tasossa tapahtuu liikaa, peli alkaa hidastella tapahtumien ajaksi, ja välillä tuo hidastelu voi johtaa jopa epäonnistumiseen. Onneksi tällaiset tasot ovat kuitenkin harvassa, eikä toisaalta ole tekijätiimin vika, että DS ei onnistu pyörittämään kaikkia tasoja onnistuneesti.

Pelistä löytyvä tasoeditori ei ole kovin monipuolinen. Toki siinä voi käyttää vaikka mitä sanoja tason valmisteluun, mutta pohjana käytetään haaste-moodista tuttuja maisemia, eikä ainakaan itselläni ole missään vaiheessa löytynyt mielenkiintoa jakaa tai vastaanottaa tasoeditorilla tehtyjä tasoja. Offline-tila riittää aivan hyvin.

Pelissä on valitettavan vähän avattavaa. Erilaisia arvosanoja voi toki saavuttaa ja erilaisia hahmoja ostaa, mutta se ei ole mitään kovin palkitsevaa. Itse olen ostanut Ollar-storen (ollarit ovat rahayksikkö tässä pelissä) tyhjäksi, mutta en ole hyötynyt ostoksista juuri mitenkään. Erilaisia hahmojakaan ei jaksa käyttää, koska niiden ominaisuudet eivät poikkea Maxwellin taidoista millään tavalla. Pääpaino onkin lähinnä haaste-moodin tasoissa, joita jaksaa pelata muutaman per ilta.

Rattoisaa iltatekemistä

Ongelmistaan huolimatta Scribblenauts on kaikessa omaperäisyydessään kuitenkin hyvä tekele. Kaikkein parhaiten peli sopii uskoakseni pelaajille, jotka pelaavat lähinnä iltojensa ratoksi ja matkojen aikana. Scribblenauts ei ole mitään, minkä pariin haluaa palata yhä uudelleen ja uudelleen, ja jonka pelaamista odottaa koulupäivän aikana, mutta iltaisin sen aina kaivaa kuitenkin esille ja pelaa mielellään muutaman tason läpi.

Uudelleenpeluuarvoa ei juuri ole erilaisten ratkaisujen löytämisen lisäksi, joten pidempää pelikokemusta kaipaaville tämä ei ehkä sovellu. Jos kuitenkin pidät vähääkään puzzle-peleistä ja haluat ratkaista pulmia omalla, haluamallasi tavalla, käänny Scribblenautsin puoleen.