Edellinen Professori Laytonin puzzle-seikkailu palkittiin usean tahon toimesta erääksi viime vuoden parhaista DS-peleistä. Alkaako sarjan toinen osa toistamaan itseään vai nappaako herrasmies Layton taas parhaan pelin titteleitä?

Tyypillinen “kostan mestarini puolesta” -tarina

	Etsisikö sitä ruokaa aivoille vai vatsalle…

Pelin tapahtumat sijoittuvat lähes ikuisuudelta tuntuvalle junamatkalle sekä sen muutamalle välipysäkille. Junan matkustajat tarjoavat Laytonille aivopähkinöitä ja niiden selvittäminen palkittaan tiedolla. Lisäksi ratkaisuista ansaitsee tuttuun tapaan picarateja sen mukaisesti, mitä vähimmin arvauksin/väärin vastauksin pulman ratkaisee. Niillä voi pelin läpäistyään avata tiettyjä extroja, ja luonnollisesti vaikeammista pulmista saa enemmän picarateja.

Herrasmiesliiga

Professori Laytonissa pelaamisen ydin on juuri aivopähkinöiden ratkaiseminen. Pulmat ratkotaan yhä DS:n kosketusnäytöllä – ainoa huomattava uudistus on, että enää pelaaja ei voi söhriä muistiinpanoja alaruudulle miten satuu, vaan nyt pitää ottaa ruudun päälle heitettävä memo-sivu auki ja kirjoittaa siihen. Pandora´s Boxissa on kaikkiaan 150 uutta pulmaa, joiden lisäksi netistä on edellisen osan tapaan mahdollista ladata yksi uusi pulma per viikko, aina 30 viikon päähän pelin julkaisusta. Pulmia on hyvin laidasta laitaan. On matemaattisia laskuja, päättelytehtäviä, kompakysymyksiä, maailmalla tunnettuja aivopähkinöitä sekä monia muita. Kaikkia pulmia ei todellakaan ole pakko ratkaista pelin tarinan läpäistäkseen, mutta kuten Laytonilla on tapana sanoa: ”Todellinen herrasmies ei ikinä jätä pulmaa ratkaisematta.”

Junat pitää vain siirtää vastakkaisille raiteille. Helppoa kuin heinänteko, vai?

Peliä pelataan aivan kuten perinteistä point & click –peliä. Täppäät jotain kosketusnäytön osaa ja Layton ja Luke ottavat sen puheenaiheeksi. Tiettyjä objekteja napsauttamalla kilahtaa Laytonin kukkaroon vinkkikolikoita, joilla voi ostaa pulmien ratkomista helpottavia vinkkejä. Kun klikkaa kenkien kuvaa ruudulla, ilmestyy ruudun laidoille nuolet, joista kutakin napauttamalla Layton jatkaa sen osoittamaan suuntaan.

Tarina kulkee pääosin dialogin muodossa, mutta edeltäjän tavoin useissa kohdissa saadaan ihailla piirroselokuvatasoista animaatiota. Muutenkin visuaalinen ilme on hyvin samanlainen kuin edellisessä osassa. Vanhoja hahmoja nähdään muutamia, mutta pääosin hahmokaarti on uutta, kuten genrelle olisikin suotavaa. Grafiikka on saanut osakseen ehkä hiukkasen kasvonkohotusta.

Lopputuloksena peli on erittäin antoisa pulmaseikkailu, kuten edeltäjänsä. On kuitenkin vaikea sanoa, olivatko pulmat tällä kertaa parempia tai helpompia. Minulle kuitenkin jäi sellainen tunne, että Pandora’s Boxiin on kehitelty vähän mielikuvituksellisempia pulmia – enää ei löydy niitä kaikkein tavallisimpia arvoituksia, joita vaarinikin aina kertoi, vaan pulmiin on tullut uutta luovuutta.

Ensi vuonna sitten sarjan kolmas osa… jookosta?