|
Kysymys on Genius Sonorityn kaikkiaan kolmannesta taskuhirviöihin keskittyvästä kotikonsolipelistä, mutta tällä kertaa ilkeät Varjo-Pokémonit on jätetty taakse ja on palattu normaalien Pokémonien pariin. Pokémon Battle Revolution jatkaa Nintendo 64:n Stadium-pelien linjalla, eli se keskittyy täysin Pokémonien taisteluttamiseen. Sitä voi siis käytännössä kutsua Pokémon Stadium 3:ksi.
Tarkoitus on siis tahkota läpi kaikkiaan kymmenen kolosseumin haasteiden. Areenoilla on usein muunlaiset säännöt kuin perinteinen “tyrmää kaikki vastustajan Pokémonit”, muun muassa Neon Colosseumissa omat ja vastustajan Pokémonit heitetään “onnenpyörään”, josta sitten saa käyttönsä jotkin sattumanvaraiset Pokémonit ja parhaimmillaan vastustaja saattaa saada käyttöön pelaajan oman tiimin valttikortin. Parhaat haasteet tulevat kuitenkin vasta kaikkien kymmenen kolosseumin jälkeen.
Perinteinen kolosseum-haaste sisältää kuusi matsia plus areenan johtajan kohtaamisen. Matsit ovat pelin alkupuolella selvyyden vuoksi yksi vastaan yksi -matseja, mutta loppupuolella siirrytään kaksi vs. kaksi -taisteluihin. Kun pelaaja laittaa kerrallaan yhden Pokémonin kentälle, voi kaikkiaan käyttää kolmea Pokémonia, kun taas kahden Pokémonin taisteluissa neljää. Johtajat ovat tavallisia vastustajia neuvokkaampia ja voivat loksauttaa leukoja ensikohtaamisen aikana rohkeilla hyökkäysmenetelmillään. Kun sitten ottaa turpaansa loppumatsissa, niin joutuu tahkoamaan kolosseumin alusta asti. Ainoa poikkeus on täydellisyyspisteet, joilla voi uusia matsin halutessaan. Pisteitä kertyy täydellisistä voitoista, joissa yksikään oma Pokémon ei pökerry.
Tee-se-itse-Pokémon-kouluttaja
Peli pyörii pääosin pienen tiskin ympärillä, jossa sievä neiti selittää pelaajalle, mistä pääsee tekemään mitäkin. Pelaaja on Pokémon-kouluttaja, joka on hankkinut käsiinsä taistelupassin päästäkseen Pokétopia-ottelusaarelle punnitsemaan taitojaan. Taistelupasseja on kahdenlaisia: valmiita ja muokattavia passeja. Ensimmäiset sisältävät valmiin Pokémon-kouluttajan ja kuusi käytettävää Pokémonia. Muokattavissa passeissa on kouluttaja luotava itse ja sille tulevat kuusi Pokémonia tulevat DS-pelistä kopioimalla. Sikäli mikäli ei omista DS-peliä, jää peli huomattavan suppeaksi.
PBR tarjoaa mahdollisuuden kustomoida juuri itselleen sopivan, tai vaikka itsensä näköisen Pokémon-kouluttajan. Tarjolla on kuusi hahmopohjaa, joiden asusteita ja muita varusteita voi vaihdella parhaaksi katsomallaan tavalla. Tästä onkin saatu yksinpelin suurin veruke, sillä kaikki asusteet eivät tietenkään ole heti käytettävissä. Suuriosa näistä on ostettava pelin pikku putiikista kolosseum-voitoista saatavilla Poké-kupongeilla. Normaalilla kolosseumin läpäisyllä ansaitsee kuponkeja muutamaan asusteeseen. Kovin tavalliseen tapaan aluksi on mukamas kalliita asuja, kun palkinnoksi saa niin vähän kuponkeja, mutta ajan myötä entiset hinnat jäävän taskurahalla maksettaviksi summiksi, ja luonnollisesti pisteitä ansaitaan sitten isommalla kädellä, kun haasteetkin vaikeutuvat. Kaikkiaan, kun hahmopohjia on kuusi, ja jokaiselle pitää hankkia erikseen viitisen kymmentä asustetta, niin vähemmästäkin kolosseumien ravaaminen muuttuu pakkopullaksi.
Verkkopeliä
Pelin erikoisuus on se, että PBR mahdollistaa ensimmäistä kertaa DS:n yhteydenoton Wiihin. Peli kopioi minuutissa kaikki Pokémon Diamond tai Pearl –pelikortin Pokémonit Wiin pieneen mutta kätevään muistiin. Latauksen jälkeen niitä voi sitten sijoitella eri taistelupasseihin. Useammalla DS:llä voi taistella keskenään ja käyttää PBR:ää, jotta taistelut olisivat hienompia. DS toimii tällöin ohjaimena.
Mystery Gift –lähestystoiminto pelaa myös käsi- ja kotikonsolin välityksellä. Pelin puodista saa nimittäin ostettua myös hyökkäyksiä, marjoja ynnä muuta taistelussa hyödyllistä kamaa. Tämä on suhteellisen kätevää, sillä näin voi hankkia joitain esineitä, jotka saattavat puuttua pelaajalta. PBR:n muutamat palkinto-Pokémonit voi myös lähettää samaisen tietoliikenteen läpi.
Pokémon Battle Revolutionin suurin vetovoima on Wi-Fi –nettipeli. On hienoa katsoa, kun taskuhirviöt murjovat toisiaan isolla ruudulla, eikä haasteista ole pulaa. Ketä tahansa vastaan kamppaillessa on selvät säännöt: aina 50-tasoiset Pokémonit ja yleiset rajoitukset. Kavereita vastaan taistellessa saa valita vaihtoehtoisesti 100-tasoiset Pokémonit ja kieltää kaiken mahdollisen, jotta kasaan saa aukottomat säännöt.
Wi-Fi on kuitenkin täynnä surkeita aloittelijoita, joilla ei ole mitään tietoa pelistä. Heidän tiimi koostuu usein pelkästään legendaarisista. huippuluokan Pokémoneista, joille ei kuitenkaan ole opetettu mitään kunnon iskuja, vaan katsottu enemmänkin tehojen perään, vaikkei taskuhirviöllä olisi edes rahkeita käyttää sitä. On toki parempia pelaajia, joita vastaan päätyy ajan myötä yhä useammin, kun saavuttaa eräänlaisen salatun eliittisijoituksen tarpeeksi useilla voitoilla.
Paluu vanhaan parantaa
Henkilökohtaisesti suurin mullistus on Stadiumin juontajan paluu, sillä tätä ei nähty GameCuben peleissä. Pokémon TV-sarjan kertojana toimiva herra hoitaa homman kunnialla, ja taistelut ovat puheäänen kera paljon eläväisempiä. Repliikit muodostuvat Pokémonien nimien ja tiettyjen lauseenpätkien automaattisesta yhdistelystä. Samoja repliikkejä ei kuitenkaan kuule peräkkäin suuren valikoiman takia, muuten kuin lavastamalla tietynlaisia tilanteita.
Pelin grafiikka on sellaista Wiin mittapuilla sopivaa, muttei mitään teräväpiirtoa. Puhutaan enemmänkin karikatyyrisestä, hiukan anime-vaikutteista, juuri Pokémoniin sopivasta grafiikasta. Taskuhirviöt ovat kirkkaan värisiä, ja oleelliset yksityiskohdat erottuvat, ja pyöreitä muotoja piisaa. Hyökkäykset tosin ovat suurimmaksi osaksi valoefektejä, joiden aikana Pikachu tallustelee vastustajan Pokémonin luo, lyö niin että hipaisee, ja sitten vastustaja esittää, että siihen olisi osunut.
Omituinen asia on, että peli on suunnattu täysin Pokémon-pelejä jo tunteville, sillä pelissä ei ole minkäänlaista ohjastusta ensikertalaiselle. Jopa ohjekirja on tyhjää täynnä. Pelin luonteen vuoksi se on ehkä huonoin mahdollinen tapa tutustua Pokémonien maailmaan. Pelillä on myös iso tarve DS-pelille, jotta Wi-Fi matseista yms. olisi edes jotain iloa, sillä valmiit passit ovat suoraan sanottuna surkeita. Jos ei tällaista löydy, on parempi ensin ostaa se käsikonsolipeli. Pokémon Battle Revolution on varmasti puhutumpi peli niiden kesken, jotka tietävät ja taitavat Pokémonien salat.
|
05.09.2008 - Pokémon Battle Revolution
[Wii]
|
Pelityyppi:
Julkaisu:
Pelaajia:
Julkaisija:
Kehittäjä:
HDTV:
50/60hz:
Laajakuva:
Arvostelija:
|
RPG-taistelu 7.12.2007 1-4 Nintendo Genius Sonority Kyllä Kyllä Kyllä
Zant
|
Positiivista
+ Juontaja elävöittää taistelua + DS-linkki toimii hyvin + Komeaa katsottavaa + Wi-Fistä löytyy haastetta...
Negatiivista
-... ja syy turhautua - Huonosti lähestyttävä - Yksinpeli on yksinkertainen - Pokémonit ovat yhä kankeita - Kyllästyy äkkiä, jos ei ole tosi fani - DS on lähes välttämätön
Arvosana
57 630
|
Luffy McAnkka
- 05.09.2008 10:33 - #
Konsolien Pokémoneista ehdottomasti paras on ollut Pokémon Stadium 2. Turnausten lisäksi siinä oli Pokémon-koulu, josta oppi kaikki mahdolliset strategiat otteluita varten. Minpelejäkin oli hauska pelata serkkujen kanssa.
Diamondin jälkeen tosin kiinnostukseni Pokémoneihin lopahti, joten tämä peli ei kiinnosta niin paljon kuin N64:n Stadiumit.
Kraidi
- 05.09.2008 14:56 - #
Itse sanoit pitäväsi tästä paljonkin. Tai sellaisen käsityksen ainakin sain, Zant.
Zant
- 05.09.2008 20:45 - #
Onhan se hauskaa pelattavaa, mutten voi antaa pelille kymppiä vain sen takia, että se on Pokémon-peli ja niitä on hauska pelata. Pelissä on paljon selkeitä miinuksia, joita omakohtainen hauskuus ei korvaa.
Liuhuparta
- 05.09.2008 21:05 - #
Pelin arvosanan ei ole tarkoitus olla numero siitä, kuinka hyvä peli yleensä on. Se on henkilökohtainen mielipide tiivistettynä yhteen numeroon. Aika alhaisen numeron olet antanut, jos pidit itse pelistä.
Zant
- 05.09.2008 21:28 - #
Eihän arvosana saa perustua pelkästään siihen, kuinka hauskaa minulla on ollut peliä pelatessa. Jos mielipiteeni olisi, että sen pelaaminen on hauskaa, niin tarkoittaako se, että se on kymppi siinä. Vastaus on ei.
Mielipiteeseen pitää sisäyttää kaikki tekijät, jotka tekevät tai ei tee pelin pelaamisesta nautittavaa. Pelkkä se, että se on Pokémonin lisenssin alaisuudessa, ei tee siitä suoraan hyvää peliä.
PBR sisälsi toisinaan niitä hyviä hetkiä ja toisinaan niitä hetkiä, jolloin ei jaksa enään sekuntiakaan. Toisinaan vie viisi yritystä pästä kolosseumi läpi, mutta toisinaan ne ovat helppoja kuin mitkäkin.
Liuhuparta
- 06.09.2008 21:10 - #
En tarkoittanut vain hauskuutta, vaan sitä, piditkö pelistä yleisesti ottaen. Jos pidit pelistä, se on mielestäni suuremman pistepotin arvoinen. Nyt olet arvostellut sen todella surkeaksi tekeleeksi.
En moiti arvosanaa sen takia, että peli olisi minun mielestäni hyvä/huono, vaan tahdon vain varmistaa, onko peli todella sinun mielestäsi noin surkea. Jos peli on sinun mielestäsi tuon arvoinen, asia on selvä.
Z
- 06.09.2008 22:00 - #
“50 000 – 60 000
Keskinkertaista massaa ei pelaa kukaan, joka tietää, että parempaakin olisi tarjolla. Vain suuri sarjan fani voi viihtyä tälläisen pelin äärellä.”
Liuhuparta
- 06.09.2008 22:14 - #
Tuo tekemäni lista on suuntaa antava, mutta tuon pistehaarukan pelit eivät tosiaan ole hääviä pelattavaa.
mikaz
- 13.09.2010 12:37 - #
ois tavotteena hankkii peli mut kun monia sivuja oon lukenut niin melkeen kaikilla lukee se että tarviis DS että vois pelata paremmin se on iso miinus!
ååkagaga
- 14.10.2011 15:05 - #
idvjiduv8dfusuhvgkl8hgyuhgfffygghguguygjhghfhvhhjbhhbjhbhbhnjnjnjnjnjnjnj uijuinhu jujiujuiju89ju98uijunuj89u8unuj8u huhuhu uuh8hh8uhuh huybuh7y87b yg7 y7y g7y7y tgyygt7yb 6y yt7y87878y7b yy7y yhyhhyy ————- jhcuvbjhgkjifjjjuhu————! vi—— ppokemon ———jyuy ——saa———!!hjh jhckjvkjcfbklj ofgokbgl fiojbifjb fiddgj.!!!!cjkgujtjr68oj —————an utfoijijidrjikomtoig ,juh, gj.!!! jbilkgjlkjgflkhjgfkljklfgjhlkgjlkjkljglkjfgkhjgfklhjpofgkhoökghpog ighjifgjhklfkghlkgökhlkgölkhölgkhölkgölhkkjkljökhölkjölhkjlhjlkhjjlkhölkgölkhgölkh,jhfgfhgjh,jdhfgukhrdg,djkfhsdufh,,jfkdhgjkdhgjkdfh,,,,fhjkhfjhv——fvjkhfkjhfd——————————uhgilcgjlkgjfhogjhojihkjgkjkgjhgjkgjhkgjhkgljhlgkhlghhhkghkghghkghkghgf vitt————-ujv jhfghufhuhfjjgh ifjg urfguy uirtfirgiun yi jgkkjgkjfdjkj pask———ahdgkjfdhukjhdfgjkhfjghurjhgf djksjrituit,ktju6-rtjgiu———jhfgutrhjfghkjgfhjkgfhjk
|
|