Joskus jopa ässä asianajaja haluaisi jäädä aamulla petiin

Phoenix Wright: Ace Attorney on käännetty versio muutama vuosi sitten ainoastaan Japanissa julkaistusta Gyakuten Saiban –pelistä. GBA-pelin saaneen suuren suosion takia sitä lähdettiin kääntämään muulle maailmalle, mutta pieni ihme, Nintendo DS, putkahti maailmaan siinä välissä, eikä GBA:lle ollut enää tarvetta. Tulos oli Phoenix Wright DS:lle ja englanniksi.

Juridiikan alkeita käsikonsolilla

Kontrollit ovat sulavan jouhevat, eikä pelattaessa tule sen suurempia ongelmia. Pelin kuva ja tekstimuotoinen tarina rullaavat yläruudulla, ja kosketusnäytöllä naputetaan pientä nappia, jotta peli tietää, että pelaaja edes seuraa ylipäätään. Kosketusnäytöltä pelaaja pääsee myös penkomaan oikeusarkistoa, jossa on kaikkien henkilöiden tiedot sekä jokainen todistuskappale arkistoituna. DS:n mikrofoniin voi karjua ”objection!” (“vastalause!”) normaalin napinpainalluksella toimivan vastalause-käskyn sijaan, jos haluaa oikein eläytyä peliin.

Phoenix Wrightin maailmassa vallitsee kovin eriskummallinen oikeusjärjestelmä. Puolustus ja syyttäjä kilpailevat keskenään ja yrittävät voittaa tuomarin oman näkemyksensä kannalle. Valamiehistöä ei tunneta, vaan tuomari määrää tahdin. Oikeudenkäynti koostuu lähinnä alku- ja loppukommenteista sekä todistajien ristikuulustelusta.

Ristikuulustelussa puolustus (pelaaja) kyselee todistajalta kysymyksiä lausuntoonsa liittyen, ja koittaa löytää epäjohdonmukaisuuksia, jotka sitten todistetaan valheiksi todistus-aineiston avulla. Jos puolustus heittää viisi huti arvausta, niin päätyy pelaajan asiakas lusimaan pitkää kakkua – eli Game Over ruutuun vain ja uutta matoa koukkuun. Oikeudenkäynnit ovat paljon lyhyempiä kuin muissa pelisarjan peleissä, mutta vastapainoksi usein oikeudenkäyntejä on tapausta kohden oikeus-järjestelmän sallima maksiimimäärä, eli kolme.

Vaikkakin pelissä eteneminen keskittyy oikeussalissa taistelemiseen, niin aikanaan mukaan tulee myös ”kenttähommia”, eli pelaaja päästetään tutkimaan rikospaikkaa ja kuulustelemaan asianomaisia, jonka perusteella tulisi vetää johtopäätös. Aina paljastuu uusia tekijöitä: vaikka tapaus näyttäisi alussa kuinka selvältä, niin loppujen lopuksi saadaan aikaan aikamoinen sattumien sekasotku.

Draamaa, komediaa, tragediaa, mitä genrejä vielä puutuukaan?

Kannattaakohan tähän neitiin luottaa?

Peli pitää hauskaa pelaajan kanssa tarjoilemalla välillä huumoria, sitten joskus joutuu kuuntelemaan murheellista tragediaa vanhoista ja surullisista tarinoista. Juoni on kirjoitettu paljon paremmin kuin TV:n halvoissa rikosdraamoissa. Se on punottu kasaan niin, että kärryillä kestää tavallinen maallikko, kunhan kielitaito riittää. Heikolla englannilla ei kannata edes kuvitella läpäisevänsä peliä ilman apuja.

Peli osaa muokata tunnelmaa musiikin muodossa aina juuri tilanteeseen sopivaksi. Voitolle käännyttäessä musiikki todella antaa sen ilmi, mutta äkkiäkös syyttäjä keksii vastalauseen, joka herättää uusia kysymyksiä ja Phoenix jää pahasti alakynteen. Silloin on vuorossa hermoja hyvällä tavalla raastava pohdintamusiikki, kun taas todistajan ollessa alakynnessä ja valheiden ollessa vähissä, paineita kohottava musiikki viestii selvästi todistajan epätoivosta.

Pelin viides tapaus on suunniteltu erityisesti DS:n ominaisuuksia silmällä pitäen. Se vie rikospaikan tutkinnan uudelle tasolle, sillä pelaaja pääsee mm. etsimään veritahroja rikospaikalta. Pelaaja voi pyöritellä todistuskappaleita kolmiulotteisesti ja etsiä näin johtolankoja esim. papereiden toiselta puolelta. Mukana on myös videonauhoitteen tutkimista, joka on ainut kerta koko pelisarjassa. Muuta kivaa on sormenjälkien ottaminen esineistä ripottelemalla jauhetta jäljen päälle ja puhaltamalla mikrofoniin, jotta liian jauheen saa pois. Kun jälki sitten on otettu, vertaillaan sitä tapaukseen liittyvien henkilöiden jälkien kesken.

Phoenix Wright: Ace Attorney on ylivoimaisesti Nintendo DS:n parhaimpia pelejä, ellei jopa paras. Peli onnistuu erottumaan muista, ja tekee sen hyvin. Todistajien lausunnoista pitää usein yhdistää aasinsiltoja, ja yritys-erehdys -mekaniikka näyttelee suurta roolia, mutta eipä itsellä monia jumituskohtia ilmennyt. Pelin graafinen, sarjakuvamainen ilme ja musiikit luovat loistavan käsikirjoituksen kanssa toimivan kokonaisuuden, jossa pelaaja on interaktiivisen sarjakuvan ohjakset.