|
Ryu Hayabusan Lohikäärmemiekalla riittää taas silvottavia vihollisia, kun paholaiset ja Mustahämähäkkien klaani lyöttäytyvät yhteen tuhotakseen heidän yhteisen vihollisensa Ryun. Lisäksi pahisten silmissä kiiluu Ryun kotikylän legendaarinen Lohikäärmeen silmäksi kutsuttu jalokivi. Niinhän siinä kuitenkin käy, että Ryuta ei saada hengiltä ja jalokivi jää löytämättä, joten kliseisenä ratkaisuna kaapataan rakastettu kylän kaunein nuori nainen – Momiji. Loistava syy Ryulle listiä kasapäin vihollisninjoja.
Ninja Gaiden Dragon Sword sijoittuu juonellisesti kahden Xboxille ilmestyneen Ninja Gaiden –pelin väliin. Niille jotka eivät tiedä, niin Xboxin Ninja Gaidenit nimettiin eräiksi pelihistorian vaikeimmista tekeleistä, mutta pystyykö kasuaalipelaajien suosima Nintendon käsikonsoli samaan? Ei sitä ihan äkkiä uskoisi…
Nyt ninjaillaan!
Peliä pelatessa DS:ää pidetään kirjamaisesti poikittain, kuten Dr. Kawashima’s Brain Trainingissä tai Hotel Dusk: Room 215:sta. Tämä saa kosketusnäytön omalla tavallaan parempaan asentoon, sillä ruudulle mahtuu pystypäin paljon enemmän toimintaa. Ryu liikkuu ruudulla olevien kaksiulotteisten taustojen päällä, mutta pomotaistelutilanteessa pelimaailma on toteutettu kolmiulotteisella grafiikalla. Silmään pisti se, että grafiikat ovat, jos nyt eivät ihan konsolin parhaimmat, niin ainakin tarkimmat. Moista terävää kuvaa ei näe ihan jokaisessa DS-pelissä.
Ryu liikkuu kuin Link Zelda: Phantom Hourglassissa. Kosket johonkin kohtaan kosketusnäytöllä, ja Ryu kulkee siihen suuntaan. Vihollisen tullessa lähelle vetelet viivoja pitkin poikin ruutua; Lohikäärmemiekka heiluu ja viholliset kaatuvat. Miekkailu kuitenkin vaatii myös hiukkasen taitoa, eikä suinkaan satunnaista huiskimista kosketusnäytöllä. Taisteluita saa lyhennettyä paljonkin, jos jaksaa keskittyä tekemään oikeat hyökkäyssarjat. Napauttamalla vihollista käyttää Ryu pitkänkantamanaseita, joista alussa on käytössä vain ninjoille tyypilliset shuriken-heittotähdet.
Miekan ja heittotähtien lisäksi aseina voi käyttää kauppias Muramasalta ostettavia Ninpo-taikoja. Taika aktivoidaan kosketusnäytön ylälaidasta, jolloin ensin valitaan Ninpo-hyökkäys kaikkiaan seitsemästä vaihtoehdosta. Sitten piirretään kosketusnäytölle hyökkäystä vastaava japanilainen symboli. Näin pelaaja saa kutsuttua salamoita taivaalta tai luotua suuren tulipallon. Joitain Ninpoja tarvitsee tiettyjen esteiden tai pulmien ohittamiseen.
Aikamoinen eepos
Ensimmäisellä pelikerralla Ninja Gaiden Dragon Sword ei haasta oikeastaan yhtään, ehkä täysi untuvikko voi olla hukassa ja kuolla vihollisille kaiken aikaa. Oikeastaan ainoa, jolle omalla läpipeluullani otin satunnaisia kertoja köniin, oli vihollisylivoima. Olisi luullut, että suuret luolastojen lopussa lymyävät pomohirviöt olisi äärimmäisen vaikeaa kukistaa – vaan ei – yleensä ei tarvinnut kuin juosta pomovihollisen jalkojen juureen hakkaamaan, ja suuri osa vihollisen hyökkäyksistä meni ohi. Ani harvoja iskuja piti väistää tai torjua.
Jos vielä äänimaailmasta sen verran, että musiikit ovat aika omalaatuisia. Rauhallisissa tilanteissa osaa olla erittäin rauhallinen musiikki. Taistelumusiikkeja ei kuitenkaan ole kovin montaa, joten monen, monen mättöerän jälkeen ärsyttää sekä taistelun taustalla soiva rankka musiikki että Ryun ähkyminen. Sinänsä hauska asia on se, että lokalisoidussa versiossa ei harvoja puherepliikkejä menty uudelleen äänittämään, vaan esimerkiksi kauppias Muramasa kiittelee aina hyvistä kaupoista japaniksi. Tämä myös tarkoittaa sitä, että vahingoittuessaan Ryu karjuu tyypilliseen japanilaiseen ylinäyteltyyn tapaan, mitä animeissa yleensä saa kuulla. Minua se ainakin alkaa ajan myötä ottamaan päähän…
Mielestäni Ninja Gaiden toimii DS:llä erittäin hyvin. Turha kai mainita, että hienon hieno Stylusin käyttö ja käsikonsolien ehdottomasti parhaimmat grafiikat tekevät pelistä jo tässä vaihteessa mahtavan. Vaikkakin pääpeli nyt ei paria iltaa pidempi ole, niin sen jälkeen avautuva vaikeusaste ja sen jälkeen avautuva murhaava vaikeusaste korjaavat sekä ensimmäisen läpipeluu kerran helppouden että lyhyyden.
|
15.09.2009 - Ninja Gaiden Dragon Sword
[NDS]
|
Pelityyppi:
Julkaisu:
Pelaajia:
Julkaisija:
Kehittäjä:
Lisälaitteet:
Arvostelija:
|
Toimintaseikkailu 27.6.2008 1 Ubisoft Team Ninja -
Zant
|
Positiivista
+ Onnistuneet kontrollit + Terävät grafiikat + Mättöä, mättöä, mättöä...
Negatiivista
- ...on ihan liikaa, vaikka peli ei kestä kuin 5 tuntia - DS:n pitäminen poikittain käy kädelle
Arvosana
89 552
|