DS:llä on ollut äärimmäisen hiljainen kausi pitkään. Viime vuonna odottelin hyvin innokkaasti Sonic RPG:tä. Mario-roolipelit ovat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta aina olleet mahtavia, miksei Sonic toimisi myös? Tekijänä vielä Bioware, mikä olisi voinut mennä pieleen? Vastaus, kaikki. Onneksi kuitenkin DS:lle tuli vihdoin uusi roolipeli, joka oikeasti täytti odotukseni. Pelin edeltäjä, Partners in Time oli toimiva paketti mutta rehellisesti sanoen lineaarinen ja kökkö.

Niinpä sitten katselin nykyistä pelitarjontaa. Wii: Kaikki koluttu, Xbox: Kaikki koluttu, DS: Kaikki koluttu… Joten mitäpä muutakaan tälläinen tylsistynyt Nintendo-poika voisi tehdä? Pakkohan se oli hankkia sitten etuajassa Mario & Luigi 3 (Japanista), kun myöhemmin tänä vuonna on tulossa kaikenlaista muuta jännää pelattavaa, ja olenhan minä japania opiskellut jo pitkään!

Bowser juo vettä ja sen kyllä huomaa… Voit valita, milloin pelaat veljeksillä ja milloin Bowserilla.

Noh, ikävä kyllä tarinasta en täydellisesti selkoa ottanut, koska peli tykkää käyttää ikävän paljon japanissa käytettyjä kanji-merkkejä, joita tulisi osata n. 2000 erilaista päivittäisessä elämisessä. Pelkillä hiragana- ja katakana-merkeillä en pitkälle päässyt [/japani], joten tarina jäi hieman auki. Sain kuitenkin sen verran selvää, että Mario & Luigi -sarjan ensimmäisestä osasta oleva Fawful palaa pelin pääpahiksena, tekee Mushroom Kingdomin Toadeista jonkinlaisia isoja palloja (ylipainoisia?) ja tämän jälkeen syöttää Bowserille jonkin sienen. Bowser saa sienestä jonkinlaisen imaisutaidon itselleen ja päättää imaista kaikkea jännää sisäänsä, mukaan lukien Prinsessan, Marion ja Luigin. Myöhemmin Fawful sitten nappaa Peachin Bowserin masusta ja… Kaikkea jännää tapahtuu.

I HAVE FURY! FURURURURU!

Viimekertaisessa kökössä pelissä pelisarjaan tuotiin vauvat mukaan, mutta onneksi tässä osassa ei ole aikaparadokseja tai muutakaan typerää, vaan mukana on pelkästään Mario, Luigi ja Bowser pelattavina hahmoina. Aivan, myös Bowser. Pelin nimi on hieman vääristävä, koska läpipeluun aikana Bowserilla pelataan vähintäänkin 60 – 70 % koko pelin ajasta. Tämä kyllä hieman pelotti minuakin ensin, kun videoita katselin pelistä, mutta onneksi en pettynyt. Bowserilla taistelu on itse asiassa jopa hauskempaa kuin Mariolla ja Luigilla. Vielä lyhyesti pitää sanoa, että Bowser taistelee aina yksin, joten jos Koopa-kuningas kuolee taistelussa, se on Game Over.

Itse peli kesti minulla sen 20 tuntia, joka on varsin hyvä aika DS-pelin pituudeksi. Enkä jäänyt koko pelin aikana kuin kerran sellaiseen tilanteeseen, etten tiedä minne mennä. Vaikka maailma on iloisempi ja melko vapaa, on sen suunnittelu silti melko lineaarista. Isoa päämaailmaa ei ole, vaan yhdestä paikasta pääset maksimissaan kahteen eri paikkaan.

Välipomot ovat todella hauskoja ja usein vaikeita. Loppu oli vain hieman äkillinen ja vaikka viimeisen taistelun musiikki olikin äärimmäisen Epic, taistelu oli paljon helpompi, mitä voisi olettaa. Lähinnä sitä vaikeutti sen pituus, kesti lähemmäs 40-50 min tuhota “se”. Taistelun jälkeen odotin, mikä megamuoto sieltä tulee seuraavaksi vastaan, mutta se olikin siinä. Peli loppui kuin seinään.

SHOWTIME!!!

Mario tottelee nappia A. Luigi tottelee nappia B. Bowser tottelee nappeja X ja Y. Suurimmaksi osaksi Mario & Luigi ovat Bowserin vatsan sisällä, jossa tekevät aina jotain jännää, jotta Bowser saisi esimerkiksi lisää voimia väliaikaisesti tai kasvaisi jättiläiseksi (loogista). Lisäksi Bowserin vatsa on täynnä erilaisia vihuja, joten pelissä lähinnä vuorotellaan Bowserin ja M&L:n välillä. Onneksi M&L pääsevät pois Bowserin masusta pelin keskivaiheilla ja pääsevät tutkimaan maailmaa kuten Bowserikin.

	Eräs Bowserin erikoisiskuista: Goombat juoksevat ruudulla, kosketusnäytöllä tavoitteena osua mahdollisimman moneen. Osuman saaneet tippuvat vastustajan niskaan, kuten näkyy…

Vaikka muutama päivä sitten vitsailin, että Nintendo on julkaissut pelin, jossa on äärimmäisen paljon syvyyttä, asia ei kyllä ole näin. Pelin taistelumekaniikka on oikeastaan hyvin yksinkertainen, mutta se ei tee pelistä kuitenkaan helppoa. Taistelut ovat melko vaikeita ensikertalaisille. Kuten perinteeseen kuuluu, ensin hyökätään ja sitten yritetään väistää vastustajan isku tai jopa vahingoittaa sitä torjumalla. Koskaan ei tarvitse juuri miettiä: “mitä käyttäisin mihinkin vastustajaan.” Okei, jonkun vihollisen päällä on piikki, ehkä sen päälle ei kannata hypätä? Jos energia on vähissä, käytetään esinettä? Eipä koko pelin aikana muita strategioita tarvitse opetella. Kuitenkin, mitään erikoisia elementtejä tai heikkouksia vihollisilla ei juuri tulen lisäksi ole, joten taistelut ovat siis lähinnä oikean napin painamista oikeaan aikaan. Vaikka se voi kuulostaa tylsältä, ei se sitä todellakaan ole, koska jokaisella vihollisella on erilainen hyökkäys, jonka voi torjua vain oikealla tavalla oikeaan aikaan.

MAMMA MIA!

Mario & Luigi normaalisti estävät hyökkäyksen hyppäämällä sen yli tai lyömällä vasaralla iskua päin. Bowser taas voi iskeä nyrkillään vastaan tai mennä kilpensä alle suojaan. Niin, muistinko sanoa, että Bowser voi imaista pienet vastustajat masuunsa taisteluissa, ja imaistu vihollinen siirtyy Mariolle ja Luigille hoidettavaksi?

Myös välillä, useamman kerran pelin aikana, pääset mättämään jätti-Bowserilla jotain toista jättimäistä rakennusta/oliota vastaan. Nämä taistelut toimivat niin, että käännät DS:ää 90 astetta oikealle, ja kaikki iskut ja vastahyökkäykset teet kosketusnäytöllä ja puhaltamalla mikkiin. Oikeastaan koko pelissä ei sitten kosketusnäyttöä/mikkiä käytetä näiden taistelujen lisäksi kuin minipeleissä ja normi-Bowserin erikoisiskuissa. Marion & Luigin taisteluissa kosketusnäytöllä saat “fuusiovoiman” käyttöön, ja näitä “fuusiovoimia” on taas niin paljon erilaisia. Toiset antavat kolikoita, toiset antavat voimaa hetkellisesti, toiset antavat energiaa yms.

LET’S-A-GO! OOKI-DOOKIE!

Mario & Luigi: Superstar Saga (1) pysyy edelleen parhaana Mario-roolipelinä, silti. Kyllä tämä kolmonen kuitenkin kökkökakkosen pieksee – oikeastaan joka asiassa. Musiikit ovat oikeasti hienot tällä kertaa, maailma on vapaampi (silti melko lineaarinen), juoni on mariomaisempi ja kaikki muukin toimii paremmin. Ykkösen tasolle ei kuitenkaan päästä juuri missään.

Mario & Luigi RPG 3 on siis äärimmäisen hieno peli. Myönnetään, että olisin saattanut nauttia pelistä vielä enemmän, mikäli olisin ymmärtänyt kaiken dialogin, mutta ilmankin sain kokea 20 tuntia äärimmäistä hauskuutta. Eipä tätä peliä voi kuin suositella, joten heti kun peli ilmestyy tänne Suomen maahan, hakekaa se, mikäli DS:nne on horroksessa.

En ole DS:llä pelannut mitään näin innolla sitten Pokémon Diamondin jälkeen. Tai sitten olen unohtanut jonkin tärkeän pelin.

TERVETULOA TAKAISIN, ALPHADREAM!

ふるるるるるるるるるるる