NintendoClubiPelitArtikkelitSpesiaalitKeskustelu
InfoTwitterRSS


Kartingin 6. otto

Nintendon hauskanpitoon perustuva kaahauspelisarja, Mario Kart, on päässyt jo kuudenteen osaansa. Sarjan ominaispiirteisiin on aina kuulunut suuri tuuripitoisuus, tasoittavat ja yllättävät esineet sekä pelaamisen aloittamisen helppous. Jopa vanhempi, peleistä kiinnostumaton henkilö on mahdollista saada pelaamaan Mario Kartteja ja jopa pärjäämään veteraaneille pienellä harjoittelulla.

Wiille julkaistun osan suurimpiin uudistuksiin lukeutuu uuden ajoneuvoluokan, moottoripyörien esittely sekä uusi liikkeentunnistukseen perustuva ohjaustapa. Jokaisen toimitetun pelin mukana tuleekin muovinen ratti, johon Wiin liikkeentunnistava ohjain sujautetaan, jolla ohjaus sujuu pienen harjoittelun jälkeen erittäin mainiosti. Mielestäni se onkin ainoa oikea tapa pelata tätä peliä, hauskuus ennen kaikkea. Muihin ohjaustapoihin lukeutuu GameCuben ohjain langalla tai ilman, Moteen kiinnitettävä Classic-ohjain sekä Nunchuck + Mote -kombo. Moninpelissä kaikki pelaajat voivat vapaasti käyttää mitä tahansa ohjaustapaa eli vaikka ei olisi neljää Motea, mutta löytyy vanhoja GC-ohjaimia, saadaan moninpelipippalot pystyyn.


Vähän uutta, paljon vanhaa

Aikaisemmista osista tutut autot ovat parhaimmillaan pidemmissä mutkissa ja uudet moottoripyörät soveltuvat parhaiten pitkille suorille, joilla voi keulien saada lisävauhtia. Molemmilla ajoneuvoilla voi myös tehdä nykyään pienenkin ilmalennon aikana tempun, josta palkitaan pienellä vauhtipyrähdyksellä laskeuduttaessa. Tempun tekeminen onnistuu nostamalla rattia melko rivakasti. Muilla ohjaustavoilla se onnistuu tietenkin nappia painamalla paitsi Mote + Nunchuck -kombollo heilautetaan kapulaa.

Hahmokaartia on laajennettu entisestään. Kuskeja on huomattavasti enemmän kuin edellisissä osissa, mutta eroja niiden väillä ei oikeastaan ole. Sinänsä se on hyvä asia, koska nyt voit valita hahmon juuri sen paljon puhutun ulkonäön perusteella, joten sinun ei tarvitse pelata mielestä typerällä hahmolla vain sen takia, että sillä on mielestäsi paras ajaa. Mukana ovat vain tutut kolme eri painoluokkaa, joista jokaiseen kuuluu yli puolitusinaa pelattavaa Nintendo-maskottia. Uutena ominaisuutena voit myös pelata itseäsi muistuttavalla Mii-hahmolla. Sen painoluokka määrittyy hahmon painon ja pituuden mukaan, jonka voit valita sitä tehdessäsi. Vanhan kahdeksan pelaajan raja on ylitetty kahdentoista yhtä aikaa radalla hurjastelevan kuskin voimin, joten sekasortoa on entistä enemmän.

Erilaiset toisten pelitovereiden ajosuoritusta häiritsevät esineet ovat tietenkin mukana. Vanhojen ohjautuvien, punaisten kuorien, kuolemattomuustähden ja banaanin kuoren sun muiden rinnalle on lisätty muutama uusi tuttavuus. Mega Mushroom -jättisieni muuttaa sinut ruudun kokoiseksi jättiläiseksi, jolloin voit ajaa muiden kuskien yli liiskaten ne. Pienen ukkospilven ilmestyttyä yläpuolellesi esinelaatikosta, sinun tulee ajaa jotain toista kuskia päin laittaen vahinko kiertämään. Jos et ehdi tehdä sitä ajoissa, iskee salama omaan autoosi kutistaen sinut. Kyseinen pilvi on yksi pelin ärsyttävimmistä esineistä, koska se sattuu tulemaan tietenkin juuri silloin, kun muita pelaajia ei tunnu näkyvän missään.

Ratojen määrään on syytä olla tyytyväinen. Peli sisältää 16 uutta ja 16 vanhaa, edellisistä osista tuttua rataa. Uusien ja vanhojen ratojen väillä on mukavasti kontrastia, kun uudet ovat täynnä erilaista sälää, vanhempien ollessa paljon ruuhkattomampia, parhaimmillaan jopa aivan lättyjä ilman ylä- ja alamäkiä. Radat ovat siis hyvin monipuolisia. Tututkin radat ovat saaneet pienimuotoisen kasvojenkohotuksen kuitenkin arvostaen esikuvansa alkuperäistä tyyliä. Radat näyttävät ensisilmäyksellä leveiltä, mutta muutaman ajokierroksen jälkeen huomaa niiden olevan ihan sopivaa kaliiperia. Seiniä päin tulee siis ajeltua varsinkin totutteluvaiheessa.

Musiikit ovat tuttua Mario Kart -rinkutusta niin hyvässä kuin pahassa. Mahtitempoinen orkestroitu sound track ei tälläiseen bilepeliin oikein mitenkään päin sopisikaan. Kipaleet ja äänitehosteet ajavat asiansa, mutta mitään kovin kirkasta huippua ne eivät kuitenkaan ole, sillä mikään kappale ei jää päähän soimaan.

Wiin alkuvalikkoon saa myös asennettua kätevän Mario Kart Channelin, jossa voi verrata Time Trial tuloksia, katsoa, onko kavereita pelaamassa ynnä muuta pientä kivaa. Kaiken tuon voi siis tehdä ilman pelilevyä. ihan mukava, pieni, yleistyvä ominaisuus.

Moninpeli

Mario Kart Wiin yksinpeli jaksaa viihdyttää uskomattoman kauan. Itse tahkosin sitä montakymmentä tuntia innoissani, kunnes sain kaiken mahdollisen avattua. Nettipeliä kerran koitettua ei kuitenkaan yksnpeliä ole lainkaan ikävä ja joutuu käymään pienen mielien kamppailun jaksaakseen jatkaa yksinpeliä nettipelin sijaan.

Kaksinpelissä ruutu jakautuu horisontaalisella viivalla kahtia ja ruudunpäivitys pysyy tasaisesti vielä 60 ruudun paalulla, mutta kolmin- ja nelinpelissä se puolittuu ja sulavuus kärsii. Moninpeli varsinkin samassa huoneessa olevien kanssa on kuitenkin se tämän pelin suurin kannattava voima. Samanlaista tunnetta on vaikea saada aikaan netin välityksellä, oli käytössä puhechattia tai ei.

Battle-pelimuoto on myös mukana. Kahdentoista pelaajan taisteluottelut erinäisillä pienillä areenoilla jaksavat huvittaa vieläkin. Tällä kertaa Battle toimii valitettavasti joka kerta kahden joukkueen tiimeissä. Entiset yksilösuoritukset ovat silti vahvasti läsnä, sillä tiimityöskentely on melko lailla vaikeaa. Silti jää usein harmittamaan, kun oma joukkue ei saa kultaa, vaikka itse olisi onnistut tekemään vaikka kuinka hienoja suorituksia.

Ilmapallojen puhkaisu on tietenkin tuttua kauraa, mutta se on edelleen hauskaa. Uusi kolikkomatsi on myös erittäin onnistunut. Kentän alettua maahan tippuu jokunen kolikko, joita sitten kerätään. Pienen keräilytuokion jälkeen alkaa armoton ryöväily, kun tavalla tai toisella yritetään viedä toisen suurella vaivalla kerätyt kolikot. Se onnistuu joka kerta harmittamaan oikein vietävästi, kun viimeisellä pelisekunnilla vastustaja onnistuu ampumaan sinua jollakin tavalla, jolloin suuri osa kolikoistasi lentää kauniissa kaaressa kentälle levälleen.


Nettipeli potenssiin kaksi

Mario Kart Wiissä on paras Nintendon nettipeli tähän mennessä. Oikeastaan kaikki toimii paremmin kuin ennen. Kaverilistalle saa lisättyä ensimmäistä kertaa porukkaa Wiin Message Boardin ystävälistasta. Kaverikoodit ovat edelleen läsnä, mutta tällä kertaa niitä ei aina ole pakko naputella. Jos olet kaverisi tekemässä pelissä, jossa on mukana listaltasi puuttuvia henkilöitä, voit lisätä heidät sinne helposti koodeja naputtelematta. Battle-pelimuotoa pääsee nyt myös pelaamaan ensimmäistä kertaa netin välityksellä. Kaikki internetin välityksellä toimivat ajot onnistuvat 12 pelaajan voimin.

Kaikki internetin välityksellä toimivat pelimuodot toimivat myös kahden pelaajan kanssa samalla konsolilla. Tämä on erittäin tervetullutta. Harmittavasti silloin vain toinen voi kerätä ranking-pisteitä ja toinen joutuu tyytymään quest-titteliin. Toinen varjopuoli on ruudunpäivityksen puolittuminen. Yksinpelissä totuttu 60 kuvaa sekunnissa tipahtaa siis 30 kuvaan sekunnissa, joka häiritsee varsinkin aluksi jonkin verran. Lyhyen pelityksen jälkeen silmä kuitenkin tottuu ja ruudunpäivitys unohtuu pelin tuoksinassa.

Time Trial on tällä kertaa entistä voimakkaammin läsnä. Saman radan yksin ajaminen täydellistä ajosuoristusta tavoitellen maistuu paljon paremmalta, kun voit helposti verrata tuloksia ystäviesi kanssa ja tarpeen tullen lähettää heille haasteen. Ensimmäistä kertaa Time Trialia on ajettava, jotta kaiken mahdollisen saa avattua pelissä. Aikaisemmin tähän ei ole ollut tarvetta. Saman kentän hierominen tunnista toiseen ei ole koskaan maistunut näin hyvältä. Taidotkin karttuvat siinä kuin huomaamatta. Seuraavalla kerralla muita vastaan pelatessa tuttu kenttä sujuu kuin itsestään.

Oikeastaan kaikkea on hiottu paremmaksi aikaisemmista osista. Yksinpeliksi en aivan tätä varauksetta suosittele, mutta moninpeliksi samalla sohvalla tai internetin kautta pelattavaksi peli on aivan omiaan.


22.04.2008 - Mario Kart Wii
[Wii]


Pelityyppi:
Julkaisu:
Pelaajia:
Julkaisija:
Kehittäjä:
HDTV:
50/60hz:
Laajakuva:
Arvostelija:
Ajopeli
11.4.2008
1-4, Wi-Fi 1-12
Nintendo
Nintendo EAD
Kyllä
Kyllä
Kyllä
Liuhuparta



Positiivista

+ Liikkeentunnistusohjaus toimii
+ Monet ohjausvaihtoehdot
+ Ratti tulee mukana
+ Yllättävän pitkäikäinen yksinpeli
+ Hienosti toimiva nettipeli

Negatiivista

- Välillä tuntuu, että pelkällä taidolla ei pitkälle pötkitä
- Ruudunpäivityksen puolittuminen moninpeleissä

Arvosana

95 601

Toinen mielipide

Itse en tykästynyt kaikkien kehumaan Wheeliin, koska se tuntui turhan halvalta idealta, eivätkä ajoittaiset liikkeentunnistus häiriön aiheuttaneet kuin kiroamista hyvien nettimatsien aikana. Siksi käännyin Super Mario Galaxyn ohjausta etäisesti muistuttavan Nunchuk-ohjauksen puoleen, joka sujuin mielestäni paljon paremmin. Kaikkein järkevimmältä vaikuttanut Cube-ohjaus olikin pienoinen pettymys, kun temppujen tekopainikkeina toimivat suuntanäppäimet.

On totta, että EAD on tehnyt jälleen loisteliasta työtä ja tuonut kehityksen periaatteet esille. Lisää hahmoja, lisää aseita, lisää kerättävää. Kaikkea on lisätty, muttei peli kuitenkaan mene liiallisuuksiin. Pelattavuutta on muokattu entistä helpommin lähestyttäväksi ja se on varmasti sen valtti tämän vuoden markkinoilla. Nettiominaisuudet ovat päivittyneet Wiin tasolla hyvin korkeaksi ja voi olla, että tämä jää Wiin tämän vuoden parhaaksi nettipeliesitykseksi.

-Zant

P - 23.04.2008 17:12 - #

Enpä jaksanut koko arvostelua mennä lukemaan ,mutta Zantille:

“eivätkä ajoittaiset liikkeentunnistus häiriön aiheuttaneet kuin kiroamista hyvien nettimatsien aikana.”

Jos nyt oikein ymmärsin tuon, niin sinun mielestäsi pelissä on liikkeentunnistushäiriöitä? Tarkoitat varmaan tilanteita, joissa auto kääntyykin toiseen suuntaan kuin oli tarkoitus? Tämä ei mielestäni todellakaan ole liikkeentunnistushäiriö, vaan pelaajan oma moka, jonka olen itsekin havainnut. Syynä voi olla se, että rattia pidetään “bussimaisesti/rekkamaisesti”, eikä suoraan pystyssä, kuten pitäisi. Toinen vaihtoehto on, että olet kääntänyt rattia hienoisesti toiseen suuntaan, kun lähdet kääntymään. Kokeilin tätä kerran ja se todellakin oli näin. Eli jos kääntyy runsaasti vasemmalle, mutta oikaisee käännöstä oikealle ja aloittaa driftaamisen, saattaa auto silloin lähteä kääntymään oikelle. Ja tämä on mielestäni ennemminkin ominaisuus kuin ongelma. Eli tiukoissa käännöksissä ei yksinkertaisesti ehdikään kääntää ihan oikealle asti.


Liuhuparta - 29.04.2008 14:44 - #

Pistäkääs perkule kommenttia mun vaivalla väsäämästä arvostelusta. >:|


Luffy McAnkka - 29.04.2008 19:53 - #

Parempi kuin viime arvostelu. Sopivan laaja ja toinen mielipide oli hyvä lisä. Arvosanakin meni nappiin.


Liuhuparta - 29.04.2008 22:19 - #

Sitä tullaan käyttämään mahdollisesti tulevaisuudessa enemmänkin, jos useampi arvostelukaartin jäsen omistaa saman pelin. Tuo lisää näkökulmia yhteen arvosteluun.


Samirai - 08.05.2008 16:01 - #

Liian isot pisteet. Ei ansaitse mielestäni yli 90:ntä (tuhatta) pistettä, vaikka peli ihan mahtava onkin. Silti alkaa olemaan jo aika vanhan toistoa ja taidon osuus vähenee jokaisen uuden osan myötä. Ja nettipeli ei ole hyvä muuta kuin Nintendon mittapuulla, joten sitä ei pitäisi liikaa hehkuttaa >_>


Liuhuparta - 08.05.2008 17:42 - #

Nettipeliä koskeva kappale alkaa mielestäni aika kuvaavasti: “Mario Kart Wiissä on paras Nintendon nettipeli tähän mennessä.”

Yksi suurin pisteiden nostaja on pelissä hauskuus. Yksinpelattavana peli nostaa tunteita jo kiitettävästi pintaan (negatiivisiakin melko tiuhaan hävitessä tuurin takia), mutta heti kun saadaan pelikaveri samaan huoneeseen, hupikin vähintään kaksinkertaistuu. Pelin kestokin on reilusti nykyistä keskivertopeliä parempi. Yksinpelin “läpäisy” kestää montakymmentä tuntia ja siihen vähintään saman verran nettipeliä päälle, niin puhutaan jo aika suuriesta ajasta puhdasta riemua.

Arvosteluthan ovat tunnetusti mielipiteitä. Minun mittapuullani tämä ainakin arvosteluhetkellä oli yli ysin peli.


Luffy McAnkka - 08.05.2008 17:59 - #

Samaa mieltä Liuhuparran kanssa. Peli on pisteensä ansainnut.


Coldi - 11.05.2008 10:34 - #

Minustakin pisteitä on kyllä aivan liikaa. Tämä on aivan vanhan toistoa, uutta liikkeentunnistusta lukuunottamatta. Pelissä on myös ikävästi takapakkia verraten vanhempiin; Missä on MK64:ssa tutut oikoreitit? Koko pelissä ei ole oikeastaan yhtään vaikeita ja mielenkiintoista oikoreittejä, jotka oikaisevat kunnolla. Toinen ikävä asia (imo) on nuo pyörät, koska autoilla ei ole mitn mahdollisuutta pärjätä prätkiä vastaan.

Uudet kentät ovat myös tylsempiä kuin muissa Mario Karteissa, ja retroradat ovat paljon huonompia kuin Mario Kart DS:ssä. Temppujen tekeminen on kuitenkin varsin mukavaa puuhaa. Nettipelikin on varsin toimiva Nintendon puissa, mutta vielä ollaan kaukana mm. Xbox Liven tasoisesta palvelusta.

Kiva peli, vanhan toistoa, ei hienoja musakipaleita kuin pari, mutta toimiva nettipeli. Toiston takia tätä jaksoi pelata sen puolitoistaviikkoa, mutta nyt palaan ennemmin muihin kart-pelihin, esim. DS:llä oleviin. 83/100.


Luffy McAnkka - 11.05.2008 12:19 - #

MK64:stä en kovin montaa hyvää oikoreittiä muista. Wario Stadiumin XXXXXn ärsyttävän hyppyrin kyllä muistan (se kohta jossa joku pystyi käyttämään salamaa ja muut jäivät puolikierrosta jälkeen sama koskee Royal Racewayta).

…ja DS:llä ne surkeat retro-radat oli valittu. SIIS BABY PARK ja BANSHEE BOARDWALK! Puhumattakaan jostain Moo Moosta tai Choco Mountainista. Tässä sentään on DK Mountain ja N64:n Bowser Castle, paljon paremmat Retro-radat kuin viimeksi.

Uudet kentät ovat loistavia. Hyppyreitä olen kaivannut jo pitkän aikaa. MKDS:stä tuntui aina puuttuvan jotain mutta tästä se jokin löytyi. DK Snowboard Cross ja Rainbow ovat vaan niin ubereitä parin muun lisäksi.

Nettipeli toimii minulle riittävän hyvin. Lisäksi se tosiasia, että se on ilmainen on mukavaa. :)

Mopot olivat loistava lisä tähän peliin. Niillä saa keulia, temppuilla ja vetää sivuluisussa, jotta pääsee kovempaa. Paljon monipuolisempaa kuin se XXXXn käärmeily.

Ei tällaisen pelin jälkeen kiinnosta enää Diddy Kong Racing ja vielä vähemmän Mario Kart DS.
Muuta valittamista minulla ei ole kuin ykkösen mölöttäjä, joka on liian helppokäyttöinen ja osuu 99, 5 prosentin todennäköisyydellä. Saisivat ottaa mallia muista kartingeista, esim. CTR:ssä ei tuurilla voiteta, se on selvinnyt kaveria vastaan pelatessa.

Lähimmäksi tätä pääsee äsken mainitsemani PS1:n Crash Team Racing. Tällaisten pelien takia Wii juuri ostettiinkin.


Zant - 11.05.2008 12:33 - #

Luffy puhuu asiaa, sillä CTR oli peli, jossa asiantuntemus oli valttia, sillä monille ei välttämättä auennut se kuinka muutamia glitcheiksi väitettyjä oikoreittejä käytettiin, kuten Oxide Stadionissa.

Veljeni oli harvinaisen hyvä pelissä ja ihan vaan mielestäni typeryyttään meni kaikki kisat platina Reliceilla ja ajoi kaikki aika-ajot Oxidea vastaan jne., kuitenkin muistan että voitto hänestä oli lähes mahdotonta itselläni ja oikoreitit vaati osaamista.


Coldi - 11.05.2008 12:49 - #

Mario Kart 64:ssa oli oikoreittejä melkein joka radassa, pienempiä tai suurempia. Oli hauskaa mm. säästellä sientä, kun tiesi, että sitä voi käyttää sitten oikoreitin kohdalla (pystyy taktikoimaan) ja oikein aina odotti, että pääsi oikoreittiä käyttämään. Tämäkin on eräs asia joka minua ärsyttää tässä uudessa Mario Kartissa. Eihän tässä voi edes taktikoida, kun esineitä syöksyy itseen päin kaksi kertaa sekunnissa.

Prätkät ovat toki varsin mukavia, mutta pilaavat normiautot, niillä vaan ei yksinkertaisesti voi pärjätä parhaimpia vastaan, ja mielestäni se pilaa jo Mario KARTIN.

DS:llä oli loistavat Retroradat. Sky Garden, Yoshi Circuit, SNES Mario Circuit 1 yms loistavia, parhaita ratoja koskaan. Mm. Moo Moo Farmista pidän kyllä paljon enemmän kuin esim. Sherbet Landista, tai paljoa muustakaan Wiin Kartissa olevasta Retroradasta.

Uusista kentistä ainoastaan Maple Treeway ja Rainbow Road ovat loistavia, muut ovat lähinnä tylsiä ja huonoja (imo).

Mitä vaaditaan täydelliseltä (10/10) peliltä? Grafiikat eivät ole kympin arvoiset, musiikit eivät ole kympin arvoiset, pelattavuus korkeintaan ysissä, kunnollista yksinpeliä ei ole lainkaan ja pitkäikäisyys ehkä korkeintaan seiskassa. Ja silti vain viiden pisteen ero täysistä pisteistä. Ei tälläisen pelin kuulu saada näin suuria pisteitä, koska kaikki ns. perusasiat eivät ole todellakaan Wiin kärkipäässä. Grafiikkakin on suoraan Cubeajoilta. Musiikitkin olivat suuri pettymys. Pelkkä hauskuus ei saisi nostaa pisteitä, vaan tekninen toteutus lähinnä.

Itse pelaan paljon mieluummin MKDS:ää tai DKRDS:ää kuin tätä. Tässä on tuurikin aivan liian suuressa osassa, joka vielä vähentää tuota “hauskuutta”.


Stari - 11.05.2008 14:08 - #

Minusta tämä on aikaisempia kivempi. Se vain, että suutun kovasti pelatessa.


Kaeru - 11.05.2008 14:11 - #

Apua, väärä nimi…


Liuhuparta - 11.05.2008 17:06 - #

Kaikilla ei ole sama pelimaku. Kaikille grafiikka ei ole tärkeintä. Mielestäni pelissä on todella hyvät uudet radat ja niiden musiikit. Toiset ovat tietenkin parempi kuin toiset. Onkos Coldi pelannut tätä moninpelinä samassa huoneessa? Sellaiseksi hubailupeliksi Mario Kartit on aina tehty ja tullaan varmasti aina tekemäänkin.

Voin laskea pistemäärää, jos siitä tulee jollekkin hyvä mieli, mutta sitten arvostelu ei enää minun mielipiteeni. Yksinpeliäkin pelasin oikeasti innolla sen 20 tuntia, eikä se minua puuduttanut. Nyt on Time Trialit menossa täydellä tohinalla. Kaverin aikoja on niin mukava pirstoa.


Luffy McAnkka - 11.05.2008 19:10 - #

Mie jyrään sinun ajat Luihu jos saan friend codesi. :)

Juu ei noita pisteitä kannata laskea. Jokainen olkoon sitä mieltä pelistä kuin haluaa. Niin sen kuuluupi mennä.


Liuhuparta - 11.05.2008 20:27 - #

Tuolla foorumillahan se koodi on näytillä. Se on muuten Liuhu. >_>


Luffy McAnkka - 11.05.2008 21:19 - #

Halusin vain nähdä reaktiosi kun sanon Luihu. :)


king bpp - 01.09.2008 15:00 - #

Mukavaa on pelata mutta siltikin tietokone pelaajat osaavat olla töykeitä ja ärsyttäviä. Myös se että Banzai Billiä ei voi ohjata on harmi.


funky - 03.04.2009 16:53 - #

mä ostan mario kart ds tiistaina


Koivari - 22.09.2009 08:15 - #

Huhuuh, lueskelinpa tässä näitä vanhoja kommentteja.

Kyllä Mario Kart Wii on nämä pisteet ansainnut. Peliä jaksaa tahkoa yhä täysillä ja erittäin aktiivisesti – ellei entistä aktiivisemmin – vaikka julkaisusta on vierähtänyt pian jo puolitoista vuotta.

“Mielestäni se onkin ainoa oikea tapa pelata tätä peliä, hauskuus ennen kaikkea.”

Itse sanoisin, että mukavuus ja tarkkuus ennen kaikkea. On paljon mukavampi pitää käsiä hieman levällään, kiitos Mote+nunchuck-combon. Mitä tarkkuuteen tulee, niin vanha kunnon tatti voittanee epävakaan ratin monen ihmisen kohdalla.


pollikolli - 23.04.2010 21:35 - #

kertokaa koodeja


Liuhuparta - 23.04.2010 22:46 - #

Koodien jakaminen tapahtuu keskustelualueellamme tässä ketjussa.


Numero - 11.06.2010 13:30 - #

hyvä peli!


musta mario - 27.12.2011 12:06 - #

tää on sika hyvä peli sain joululahjaksi 2011 siis ohn pisteensä arvannu











© NintendoClubi 2005-2011