Viime kerralla emolevy sai kovaa kyytiä. Tällä kertaa kerron lisää saavutuksistani sähköisellä taistelutantereella. Nintendo 64 tarvitsee nimittäin kaverikseen vähintään näytön, akun sekä ohjaimen, jotta sitä voi kutsua kannettavaksi. Tärinätkään eivät olisi pahitteeksi.

Pleikkarin näyttö hyötykäyttöön

Näytöksi valitsin tutun PSOne-näytön monestakin syystä. Ensinnäkin olen käyttänyt sellaista aikaisemmin GC-projektissani. Toiseksi se on passelin kokoinen tähänkin vehkeeseen; viisi tuumaa on juuri sopiva koko, jotta Nipakuusnepan ulostamasta kuvasta saa vielä selvää. Kolmanneksi niitä on suht koht helppo löytää ja saada melko halvalla.

Näytön saavuttua testasin sen toimivuuden ihan oikealla PSOnella, jonka jälkeen repäisin näytön suoraan auki. Vedin sen johdoilla suoraan Nipaan ja sain kuvan näkyviin pienen kamppailun jälkeen. Sitten Nintendo 64 tilttasi. Pohdin vähän aikaa syytä, kokeilin vaikka mitä – tuloksetta. Päätin pohtia sitä myöhemmin lisää ja jatkaa muita hommia.

Näytön perusvalaistus on todella tasainen ja hyvä, mutta se imee virtaa tolkuttomasti. Näytön valaistuksen vaihtaminen kolmeen lediin pudotti sen virrankulutuksen noin kolmasosaan alkuperäisestä. Taustavalaistus ei ole nyt aivan yhtä tasainen ja kirkas, mutta olen valmis siihen akkukeston pidentämiseksi.

Paljon namiskuukkeleita

Jotta konsolia voisi pelata, täytyy siinä olla ohjain. Valitsin kolmannen osapuolen tekemän ohjaimen, koska ne käyttävät samaa tekniikka tateissa kuin kaikki nykyiset tatit; Nintendo 64:n alkuperäinen tatti perustuu valoon, joten sen korvaaminen paremmalla olisi lähes mahdotonta. Aivan ensimmäiseksi napsautin ohjaimen johdon poikki ja juotin sen kiinni suoraan emolevyyn. Toiminnan testaamisen jälkeen aloinkin jo pistämään ohjaimen piirilevyä palasiksi. Siirsin muutaman reunalla olevan komponentin johdoilla keskelle levyä ja napsautin reunoista suuret palat turhaa levyä pois. Nappuloiden kontaktipintoihin kolvasin johdot, jotka vedin uusiin nappuloihin. Vanhan tatin korvasin parhaalla tatilla, jonka tiedän – GameCuben tatilla.

Seuraavaksi piinapenkkiin joutui Rumble Pak. Jos jättäisin sen ilman kuoriaan liittimeen kiinni, koneesta tulisi järkyttävän paksu. Kolvailin siis senkin johtojen päähän. Alkuperäisen mottoorin korvasin kahdella epävirallisen GameCube-ohjaimen tärinämoottorilla, sillä halusin laitteen todella tärisevän, kun niinkseen tulee.

Koska laitteessa on jo ohjaimen näppäimien lukumäärän takia suhteellisen paljon nappuloita, en halunnut vielä neljää lisää säätämään näytön kirkkautta ja äänenvoimakkuutta. Käytin toisen modaajan ideaa ja sijoitin edellä mainitut toiminnot näppäinyhdistelmien taakse. Yhdistelmien elektroniikkaa varten väsäsin pienen piirilevyn. Start + C ylös ja alas säätää äänenvoimakkuutta ja C sivuille säätää näytön kirkkautta.

POWER!

Toimiakseen missä tahansa, kone tarvitsee virtaa. Ostelin siis eBaysta akkuja ja Suomesta laturin sekä turvapiirin niille. Turvapiirin tehtävä on katkaista laturin syöttämä virta, kun akut ovat täynnä.

N64 on siitä outo, että se tarvitsee kaksi eri jännitettä toimiakseen. Koneen tarvitseman reilu 7 volttia saan suoraan akuista. Ongelmat alkavat, kun puhutaan koneen myös tarvitsemasta 3,3 voltista. Normaaliolosuhteissa Laitteen oma muuntaja hoitaa homman kotiin ja Nintendo 64 on iloinen. N64 on kuitenkin hyvin nirso, jos käytössä ei ole tuota tuttua ja turvallista murikkaa – jännitteen tulee pysyä harvinaisen tasaisena, jotta Nipakuusnepa ei mene jumiin. Oikeanlaisen jännitettä pudottavan kytkennän jälkeen kone toimi täysin oikein suoraan akkuvirralla. Laskeskelin, että akkujen pitäisi pystyä syöttämään koneelle virtaa yli kolmen tunnin ajan, joka on kyllä aivan tarpeeksi.

Kone on nyt elektronisesti täysin valmis ja seuraavalla kerralla perehdytäänkin kotelon väsäämisen, jonka jälkeen kannettavan pitäisi olla täysin käyttökunnossa. Siihen asti – näkemisiin!