Pohdiskelin jälkeen on ryhdyttävä tositoimiin. Kaivoin siis kaapistani Nipakuusnepani ja pakkasin sen muiden tarpeellisten työkalujen kanssa reppuuni. Tarkoitus on nimittäin tehdä kaikki sähköhommat koulussa, kun on sopiva jakso menossa.

Avauspuuhiin

Kannettavani ulkomuoto poikkeaa alkuperäisestä Nintendo 64:stä niin paljon, että sen kuorilla en tee oikeastaan mitään. On siis aika avata vanha toveri ja kaivaa sen sisukalut esiin. N64 pysyy kasassa Nintendon omilla ilkeillä gamebit-ruuveilla, joiden avaaminen on ilman kunnon työkaluja harvinaisen hankalaa. Onneksi hankin GC-modaustani tehdessä oikeanlaisen avaimen. Sen kanssa ruuvit sai avattua leikiten.

Jäähdytyslevyjen ja kiinnityskappaleiden irrottamisen jälkeen sain käsiini pelikoneen sielun eli emolevyn. Nintendo 64:ssä kaikki elektroniikka on onnekseni yhdellä suhteellisen pienellä levyllä. Suurin osa koneen sisuksista on pelkkää purjelentokoneiden polttoainetta. Innostuksissani ehdin jo tuhota toisen puolen ohjainliittimet ennen kuvan ottoa.

Kuvan oton jälkeen heitin hyvästit lopuillekin turhille liittimille. Ohjain-, signaali- ja virtajohdot kolvaan suoraan levyyn – liittimet veisivät vain turhaa tilaa. Emolevyn reunoja nakersin vähän joka suunnasta hiukan pienemmiksi tilan säästämiseksi. Olisin voinut ottaa paljon enemmänkin, mutta sitten olisi pitänyt uudelleenjohdottaa hurjasti, enkä nähnyt sitä tarpeelliseksi.

Tärisevät kädet

Suunnitelmiini kuului, että pelikasetti sijoitetaan laitteen takasivustan mukaisesti, jolloin kasettiliittimen siirtäminen tuli aiheelliseksi. Olisihan se typerää ja epäkäytännöllistä, jos peli törröttäisi poispäin koneesta. Lievää väkivaltaa käyttäen poistin liittimen ympärillä olevan metallisuojuksen. Sen jälkeen huokaisin helpotuksesta, sillä liitin lähti irti vain nostamalla! Turhaksi jäävä extraliitin levyn alla sai kenkää.

Johtojen kolvailu emolevyn ja peliliittimen välille oli helppoa mutta hidasta puuhaa. 48 johdon jälkeen oli aika siirtyä tosimestareiden hommaan. Expansion Pakin kolvaaminen ei ole aivan yhtä helppoa kauraa. Haluan nimittäin sijoittaa sen tilan säästämiseksi vaakatasoon.

Expansion Pakin liitin lähti samaan tapaan irti kuin pelikasetin liitin. Hankalaksi homman teki pikkuriikkinen pinta-ala, johon pitäisi kolvailla muistaakseni 36 johtoa! Yli kolmetuntisen kyyristelyn jälkeen olin saanut aikaiseksi yllätttävän siistin johtorivistön. Sitten vain johdot kiinni ja testaamaan. Onnekseni se toimii! Muutaman minuutin käytön jälkeen laite kuitenkin tilttasi. Pitkän etsinnän ja pohdiskelun jälkeenkään en löytänyt vian aiheuttajaa, joten syytän 3,3 voltin jännitelinjaa, koska se ei pysy aivan tasaisena. N64 on harmillisen tarkka siitä ja pienikin poikkeama johtaa aikaisemmin kuvailemaan lopputulokseen. Myöhemmin teen koneeseen jänniteregulaattorikytkennän, jonka ansiosta laite toimii yhdellä jännitteellä. Toivottavasti se korjaa vian.

Se on kuuma, poppaa!

Poistettuani alkuperäisen jättimäisen jäähdytyslevyn minun tuli keksiä joku vaihtoehtoinen ratkaisu. Löysin kotoa vanhan koneeni grafiikkakortin, josta sain käyttööni jäähdytyslevyn. Nintendo 64:ssä on kuitenkin monta pienempää jäähdytystä vaativaa kohtaa, joten jouduin porailemaan pienoisporakoneella jäähdytyssiilin useampaan pienempään palaan. Pikkuisen piitahnaa väliin, siili päälle ja tipat pikaliimaa kulmiin. Siinähän pysyy.

Nyt olen saanut tehtyä oikeastaan kaiken tarpeellisen emolevylle. Seuraavalla kerralla mukaan saapuu näyttö ja kaikki muu pikkusälä. Siihen asti, kuulumisiin.