Kysymys on kaikkiaan Travellers Talesin, eli nykyisen TT Gamesin kolmannesta Lego-pelistä ja ensimmäisestä, joka ei keskittynyt Star Warsiin. Bionicle Heroes pohjautuu tanskalaisten kehittämään lelusarjaan, jossa Lego-palikoista koostuvat robotit suojelevat kotisaartaan pahoilta voimilta. Bionicle-sarja on teetättänyt jo kolme täyspitkää tietokoneanimaatiolla toteutettua elokuvaa, ja lisää on tulossa varmasti samaa tahtia kuin uusia figuurejakin. Tämä on toinen lisenssin alla kulkeva virallinen videopeli.

Historia toistakoot itseään

Oli olemassa suuri hyvyys, Mata Nui, joka kansoitti pienen saaren. Kansa alkoi kutsua itseään Matoraneiksi, jotka jakautuivat kyliksi kuuden alkuelementin mukaan. Kylien vanhimpia alettiin kutsua Turagoiksi. Nämä kuusi viisasta kokoontuivat usein pohtimaan maailman menoa ja tekemään ennustuksia tulevasta. Turagat ja Matoranit saivat elää rauhassa ja sopusoinnussa, kunnes Mata Nuin ilkeä veli, Makuta vaivutti Mata Nuin syvään uneen ja alkoi levittää olentojaan saarelle.

	Vapiskaa, kullattu peltibotti tulossa!

Peli sijoittuu sarjan kolmanteen tuotantosarjaan. Mata Nuin saarelta oli lähetetty kuusi Matoran-rodun edustajaa tutkimaan Voya Nui –saarta ja etsimään sinne kätkettyä ”Elämän Naamiota”, joka voisi palauttaa Mata Nuin voimat. Saarelle saavuttuaan Matoranit kuitenkin altistuvat omituisen punaisen komeetan säteilylle ja muuttuvat uusiksi Toa-sankareiksi. Pian huomattiin, että ilkeät Pirakat olivat teeskennelleet olevansa Toia ja orjuuttaneet saaren pienet Matoranit. Uudet Toat ryhtyvät heti pelastustoimiin ja saivat huomata, että heillä on vastassaan jopa vanhojen Toien viholliset…

Pelin pelaaminen koostuu siitä, että pelaaja osoittaa Wiimotella ruutuun ja painaa liipaisinta ampuakseen Toa-sankarin elementtivoimilla. Pelaaja voi vaihtaa napinpainalluksella Toa-sankariaan ja elementtivoimaansa halluussaan olevien naamioiden kesken. Sitten on vielä lukitusnappi ja siinä kaikki – elementtivoimia hallitsevat supersankarit eivät osaa edes hypätä. Hahmo itsessään on kuvattu todella typerästi. Hahmosta näkyy toinen kylki ruudun reunassa, ja melkein koko ruutu on varattu tähtäilylle. Pelihahmo kääntyy Metroid Prime 3:sta tuttuun tapaan, eli osoittamalla Wiimotella ruudun reunaan, mikä jättää tattiohjaukselle ainoastaan yhden tehtävän – etenemisen.

Kasuaali?

Jos ei ohjauksen aiheuttamaa vaikeutusta lasketa mukaan, niin pelin vaikeustasosta voidaan puhua äärimmäisen löysänlaisena. Pelin kentät ovat putkijuostavia, joissa ei voi eksyä; pulmat voi skipata monilla tavoilla; Hahmo voittaa viholliset itsestään jo pelkällä lukituksella, joka on sekin automaattinen; eikä pelaaja voi koskaan kuolla – mitä vielä tarvitsi helpotukseksi?

Ainoa asia, missä peli heittää pienen vaikeutuksen, ovat pomotaistelut. Taistelu etenee kovin kaavamaisesti: ensin tapat kolmekymmentä pientä vihollista samalla, kun pomovastus yrittää kärventää peltiahteriasi. Sen jälkeen, kun pelaaja täyttää ruudun yläosassa olevan mittarin, aktivoi hän näin Hero-moodin muuttuen samalla kuolemattomaksi. Hero-moodissa pelaaja kasaa taistelualueella olevista kultaisista paloista esimerkiksi linnun, joka iskee pomovastusta saaden sen kärsimään muutaman sydämen verran vahinkoa. Sama prosessi toistetaan noin neljästi ja – jee! – pelin vaikein osuus on ohi.

Tulisista luolista löytyy vaikka mitä, kuten lentäviä naamioita

Graafisesti peli on kovin keskinkertainen, eikä musiikeista ollut kuin päänvaivaksi, sillä Hero-moodia käyttäessä taustalla soiva musiikki junnaa yhä päässäni. Pelattavuudestakaan ei ole kovin paljoa hyvää sanottavaa. Kamera ja ohjaus temppuilevat kuin se olisi etukäteen suunniteltu. Pelissä on tietysti niitä hyviä hetkiäkin, kuten välinäytösten typerä huumori, vapaapeli ja se, kuinka uskollinen peli on alkuperäiselle tarinalle. Näihin ja muihin hyviin asioihin ei kuitenkaan kiinnitä huomiota, sillä pelin totaalinen huonous paistaa niin kauas kuin valo vain kantaa. Tämän johdosta lopussa seisoo vain keskinkertaisen pelin numero.