|
Lukijan pyynnöstä aloin tekemään sivua, joka selventäisi arvosanapolitiikkaamme. Teksti alkoi kuitenkin saada sen verran pituutta, että julkaisen sen artikkelina simppelin keskustelualueen viestin sijaan. Nyt saan myös laittaa runsaasti omia mielipiteitäni tekstin sekaan hämmentämään lukijaa entisestään. Käsittelen tässä sivujemme arvostelukriteerien lisäksi yleisesti pelien arvostelemista.
Hakuammuntaa
Aivan ensimmäisenä on hyvä käydä läpi kaikki osa-alueet. Jotkut seuraavista ovat luonnollisesti tärkeämpiä kuin toiset. Esimerkiksi täysin surkean pelattavuuden omaavaa peliä ei voi oikeastaan pelata, mutta surkea juoni ei välttämättä tuhoa muuten loistavaa peliä.
Pelattavuus
Pelattavuus on yksi tärkeimmistä yksittäisistä osa-alueista. Jos se on rysitty oikein kunnolla, koko teos on pelikelvoton. Pelattavuuteen liittyy tiiviisti tietenkin kontrollit, jotka voivat välittää pelaajan tahtomat asiat pelimaailmaan erittäin mallikelpoisesti, tai sitten vaihtoehtoisesti viive, hankalat ohjausvalinnat tai muuten huonot kontrollit voivat pilata pelin hyvinkin lahjakkaasti.
Grafiikka
Monen pelaajan tärkeimpiin kriteereihin kuuluu grafiikka. Sen voi toteuttaakin hyvin monella tavalla. Jotkut sanovat, että vähätehoisemmille koneille ei saa hienoja pelejä, mutta he ovat täysin väärässä. Ehkäpä heidän mielestään hienoja pelejä ei tule, mutta tyylikkäitä ja monen muun mielestä uskomattoman näköisiä tekeleitä voi silti ilmestyä. Riippuu lähes täysin pelin graafisesta tyylistä ja pelintekijöiden mielikuvituksesta, kuinka paljon tehoja peliä pyörittivässä myllyssä täytyy olla.
Minulle grafiikka ei juonen ohella ole kovin tärkeä. Voin hyvin pelata Nipakuusnepan pelejä ajattelematta kulmikkuutta ja efektien vähäisyyttä. Minulle merkitsee paljon enemmän pelin tunnelma ja tyyli yleensä.
Musiikki
Moni usein vähättelee pelien musiikkeja. Onkin niin, että niitä ei pahemmin ajattele, jos ne eivät ole erityisen huonosti tai hyvin toteutettu. Erinomaisesti pelitilanteeseen mukautuvat ja sopivat musiikit tukevat nautinnollista pelikokemusta erittäin paljon.
Juoni
Käsitelkäämme sitten hiukan juonen merkittävyyttä. Minua ei henkilökohtaisesti pahemmin nakerra, vaikka juoni olisi surkeahko tai se puuttuisi kokonaan. En oikein tiedä miksi, mutta minulle se ei ole koskaan merkinnyt pahemmin mitään. Voin tietenkin veikata ainakin kahta syytä. Yksi, olen aina pelaillut “yksinkertaisia” pelejä kuten Super Mariot. Kaksi, arvostan peleissä pelattavuutta ja hauskuutta ylitse muiden.
Tiedän kuitenkin, että on sellaisiakin henkilöitä, jotka eivät jaksa välttämättä pelata muuten hyvää peliä lävitse, jos juonta ei ole tai se on tylsähkö, lyhyt, ennalta-arvattavissa tai muuten vain kehno. Arvostelijat pyrkivät kuitenkin ottamaan arviossaan huomioon myös ne osa-alueet, jotka eivät ole kaikista lähinnä heidän sydämiään.
Omaperäisyys
Onko peli hyvä, jos siinä ei ole mitään huonoa, mutta kaikki, mitä peli sisältää, on jo tehty kymmeniä tai jopa satoja kertoja aikaisemmin ehkä jopa paremmin? En ainakaan usko. Ennemmin pelaan uusia ideoita sisältäviä pelejä kuten Super Mario Galaxy ja Zack & Wiki kuin liukuhihnaräiskintää.
Hauskuus
Viimeisenä, muttei ainakaan minun kirjoissani vähäisimpänä, tahdon käydä käsitellä pelin hauskuutta. Onko peliä yksinkertaisesti viihdyttävää pelata? Itse pelaan pelejä vain ja ainoastaan ajanviettona ja siinä vaiheessa, kun peli ei enää ole mielestäni viihdyttävää, lopetan sen pelaamisen. Mitä itua on pelata peliä, joka ei viihdytä?
(9+9)/2=10?
Väliotsikkokin jo kertoo tämän häkellyttävän kysymyksen. Voiko pelin loppuarvosana olla suurempi kuin osa-alueiden keskiarvo? Jos pelin onnistuu vähintään hyvin kaikessa, onko se silloin hyvä vai loistava?
Ainakin omasta mielestäni peli voi olla parempi kuin sen osa-alueiden summa tai keskiarvo, miten kukakin sen tahtoo ilmaista. Vaikka ulkoasu olisi melko keskinkertaista muussia juonen kanssa, voi rautainen pelattavuus ja pelaamisenhalu nostaa pelin arvon pilviin.
Pelin arvosana on siis jonkinlainen kompromissi eri osa-alueiden arvosanojen välillä. Arvostelijan mielipide on supistettu yhteen hikiseen numeroon, jonka ei pitäisi olla se tärkein asia arvostelua lueskellessa. Arvosteluteksti on se kaikista oleellisin osa. Joskus arvostelijan on silti vaikea löytää mitään suurta vikaa pelistä, jonka takia arvostelu voi olla melko positiivistakin luettavaa, mutta arvosana silti melko alhainen. Kaikki on mahdollista.
Täydellinen peli
Täydellinen, virheetön peli taitaa olla vain kuvitelmaa ja varmasti tulee sellaista olemaan ikuisesti. Ei taida olla mahdollista, että ensinnäkin kaikki pitäisivät jostain samasta pelistä ja toiseksi, että kukaan ei löytäisi siitä mitään vikaa. Pelihän voisi toisaalta olla uskomattoman laaja, jolloin kaikki löytäisivät siitä jotain itseään miellyttävää, mutta sitten joku keksisi moittia peliä turhasta rönsyilystä.
Ocarina of Time on ainakin muutaman peliarvosteluita kokoavan sivuston mukaan maailman paras peli. Se ei tietenkään vielä tarkoita sitä, että se olisi täydellinen tai että se olisi jokaisen pelaajan mielestä pelien kuningas.
Arvostelut ovatkin OoT:n laadusta yhtä mieltä sen takia, että yleensä pelin arvostelijaksi pyritään valitsemaan sellainen henkilö, joka pitää sen tyylisistä peleistä. Olisko järkevää laittaa tasoloikkia rakastava pelaaja arvostelemaan jokin ensimmäisestä persoonasta kuvattu räiskintä? Ei, koska pelin ostoakaan ei harkitse muut kuin genrestä pitävät. Kenenkään ostopäätöstä ei auta arvostelu, jossa väärä henkilö haukkuu pelin lyttyyn. Kun arvostelija on lukijan kanssa samalla aaltopituudella, on arvostelusta kaikista eniten hyötyä.
NipaClubbenin arvosteluhaarukat
Alla on pienimuotoinen talukko, jonka avulla saat karkeasti tietää, millainen peli on kyseessä vain arvosanan perusteella. Tämä kyseinen taulukko pätee vain ja ainoastaan NintendoClubin arvosteluissa. Kyllähän sitä voi soveltaa muidenkin sivujen arvosanoihin omalla vastuulla. Muista kuitenkin, että se arvosteluteksti on se tärkein.
| 90 000 – 100 000 | Nämä pelien kirkkaimpaan kärkikastiin kuuluvat teokset tulisi löytyä jokaisen pelaajan hyllyltä. Ainut edes hiukan kelvollinen syy tälläisen kaupan hyllylle jättöön, on täysin itseään tyydyttämätön genre.
|
| 80 000 – 90 000 | Ehdottomasti harkinnan arvoisia pelejä on paljon ja ne kuuluvatkin tähän sarjaan.
|
| 70 000 – 80 000 | Tähän pistehaarukkaan osuvissa peleissä ei yleensä ole mitään suurempaa vikaa tai pelaamista muuten estävää piirrettä. Harkinnan arvoisia, jos genre tai peli kiinnostaa.
|
| 60 000 – 70 000 | Alle seitsemänkymmenen tuhannen pisteen riman alittavissa peleissä on joko useampia pieniä tai muutamia vähän suurempia kämyjä tai puutteita. Täyteen hintaan ei tälläistä kannata yleensä ostaa.
|
| 50 000 – 60 000 | Keskinkertaista massaa ei pelaa kukaan, joka tietää, että parempaakin olisi tarjolla. Vain suuri sarjan fani voi viihtyä tälläisen pelin äärellä.
|
| 40 000 – 50 000 | Pelisarjan suurimmallakin fanilla on vaikeuksia kutsua tälläistä roskaa hyväksi tavaksi kuluttaa vapaa-aikaa.
|
| 30 000 – 40 000 | Yritys, taito, kiinnostus ja kaikki muutkin hyvän pelikehittäjän ominausuudet puuttuvat tämän pelin väkertäneeltä tiimiltä.
|
| 20 000 – 30 000 | Peliä ei kannata ostaa pelkän kansikuvan perusteella. Jos se nimittäin on saanut tälläisiä murska-arvosteluita, se yleensä on myös täytty sontaa.
|
| 10 000 – 20 000 | Aivan kaikkea kaupan pelihyllyyn tietänsä löytävää kuraa ei kehtaisi edes kutsua peliksi.
|
| 0 – 10 000 | Tälläisistä peleistä ei voi nauttia sitten millään, eikä kukaan, täysiä vitsejä koko tekeleet. Huumorimielessä näistäkin voi toki nauttia. |
|