Wii Play on minipelikokoelma, joka sisältää yhdeksän minipeliä joissa hyödynnetään liiketunnistusta enemmän tai vähemmän. Peliä voi pelata yksin, jolloin on kerättävä pisteitä ja ansaita mitaleja, tai sitten kaksin toisiaan vastaan. Näistä jälkimmäinen on tietenkin paljon kiinnostavampaan.

Harjoitusta vailla

Minipelit opettavat pelaajalle Wiimoten hallintaa, vaikkei opetuksen tulosta oikein näy muita pelejä pelatessa. Yhdeksästä pelistä ensimmäinen on Shooting Range –ampumispeli, jossa osoitetaan ruutua ja liipaisimella ammutaan maalitauluja. Pelissä on itua, mutta kun perättäisistä osumista ei saa pistekertoimia tms. voi vapaasti liipaisinta rämpyttää kaiken aikaa. Tätä pelattua aukeaa uusi minipeli, ja sitä pelaamalla uusi ja niin edelleen. Kalastaminen ja Miin poseeraus onnistuvat yksinkertaisilla Wiimoten liikkeillä, mutta pelit jäävät silti köyhiksi kehnon vaikeusasteen vuoksi.

Loput pelit eivät oikeastaan eroa ollenkaan muista, sillä Moten heiluttelu ja A:n painelu ovat lähes ainoat asiat, joita pelit vaativat. Find Mii –pelissä on etsittävä kaksi samanlaista Miitä tai joitakin erikoisuuksia. Pöytätenniksessä syötetään A:lla ja sitten vain siirretään maila pallon tielle ja pallo kimpoaa takaisin. Se käy puuduttavaksi, eikä sitä oikein tule pelattua kuin kaverien tahdosta. Laser Hockey on kehno kopio ilmakiekosta, jossa kiekko ei ota liikkuakseen tarpeeksi kovaa tai sitten sen vauhti tökkää kuin seinään hyvin tavanomaisessa torjunnassa, silti kovassa vauhdissa peli osaa olla yllättävän hauska.

Viimeisinä ovat Charge-peli, jossa ratsastetaan lehmällä, joka kiihdyttää, kun poikittain pidettävää Wiimotea kallistaa eteenpäin ja kääntämällä vasemmaille tai oikealle menee lehmäkin sinne, vähän kuin Excite Truckissa. Tanksissa hakeudutaan Advance Wars:maiseen tunnelmaa pienellä ylhäältä kuvatulla tankkisodalla. Suuntanäppäimillä ohjataan tankkia ja B-napilla ammutaan, tähtäily onnistuu Wiimoten liiketunnistuksella, siten että kanuunankuulan määränpää osoitetaan ruudalla ja piipusta piirtyy suora viiva, jonka mukaan voi katsoa häiritseekö jokin lentorataa. Pelaamiseen saa myös Nunchukin, jolla voi korvata suuntanäppäimien homman, mutta molemmilla pelaajilla on silloin oltava Nunchukin, jos toinen käyttää.

Rahastusmittari ei värähdä

Grafiikka Wii-lisenssin peleissä on juuri sellaista Mii-karikatyyriä, kuin oli Sportsissakin. Yksityiskohtia ei oikein löydy, mutta silti tyylikästä. Osassa peleistä osaa olla hauskat musiikit, mutta toiset taas unettavat. Audiovisuaalisuudesta saa siis olla montaa mieltä.

Wii Play on sellainen minipelikokoelma, mikä jokaiselta useamman Wiimoten omistajalta tulisi löytyä. Pelkkää Wiimotea kympin kalliimpi paketti ei tietenkään ole kaikkein parasta aktiivipelattavaa, sillä peli ei ole sen yhdeksää minipeliä syvempi. Kuitenkin se sopii peleihin vähemmän perehtyneille kavereille tai perheenjäsenille kuin nakutettu. Pelin pelaaminen on hauskaa oikeassa seurassa, mutta tietenkin WarioWare tai Rayman Raving Rabbits ovat parempia minipelikokoelmia, mutta tämä on hintaansa nähden ylellisyyttä.