Jos Ocarina of Time silloin joskus järisytti maailmaa kauneudellaan, ei tietenkään ihan graafisuudellaan (vaikka toki oli silloin kaunis silläkin saralla), vaan sillä, että se on pelimaailman mestariteoksia… se nosti The Legend of Zelda -sarjan täysin uudelle tasolle, mutta minkälainen mahtaa olla se kaikkien kauan odottama Twilight Princess? Ensimmäiseksi huomioitavaa on se, että peli noudattaa vanhoja Zelda -elementtejä ja tapoja, tietysti myös uusiakin. Pelissä on Hyrule, ihan niin kuin muissakin Zeldoissa, mutta tällä kertaa Hyrule on muuttumassa pahaa enteilevää vauhtia synkäksi iltahämärän valtakunnaksi…

Pelissä ei ole myöskään mitään varsinaista introa, joka on sinänsä harmi, näin ollen alussa ei ainakaan näy minkäänlaista vihjettä edellisiin osiin liittyen, vaikka peli taitaakin olla Zeldan aikajanassa Ocarinan jälkeen, pelissä nimittäin on kamalasti samoja viittauksia, paikkoja ja muuta, joka liittyy Ocarinaan syvästi. Twilight Princessia on myös sanottu “Ocarinaksi uudella grafiikalla, ohjaustavalla ja lukuisilla uudistuksilla”, mutta silti se poikkeaa Ocarinasta.

Eeppisyys iskee

Twilight Princessin ensivaikutelmat pelin parissa on silkkaa voittoa. Linkin kotipaikka, Ordon Village, on ikään kuin pelin tutoriaali. Siellä Linkin pitää auttaa asukkaita pienissä tehtävissä ja elää päivä kerrallaan. Monen mielestä se voi olla tylsääkin, mutta oikeasti se on hyvin viihdyttävää ennen varsinaisen seikkailun alkua, johon törmääkin ikään kuin yllättäen. Toki vuohimaisten eläinten paimentaminen, ampiaispesän tuhoaminen ja kissan ruokkiminen voi aluksi kuulostaa tylsältä, mutta pienet tehtävät antavat oikeasti pelille elävyyttä, jota se olisi ehdottomasti tarvinut loppuun saakka. Niille, jotka pitävät toiminnasta jo heti alussa: ei todellakaan kannata huolestua, nimittäin peli ujuttaa pahuuden tarinaan hitaasti, ja kun alkaa se oikea seikkailu, niin pelaaja on siihen täysin valmis. Salaperäinen maailma, joka onkin pelin kulmakiviä, tuntuu ehkä aluksi erittäin mystiseltä ja jopa pelottavalta, ei oikeastaan olekaan niin häiriintynyt toinen ns. “ulottovuus”, kuin esimerkiksi Metroid Prime 2: Echoesin varjomaailma. Ja kun susi-Linkin seuraan liittyy salaperäinen apuri Midna, joka auttaa Linkkiä etenemään ja on itse todella tärkeä henkilö tarinassa, voi hämärämaailma olla jopa ihastuttava ja kaunis omalla tavallaan. Ja kuten yleisestikkin Zeldoissa – apurit ovat tärkeitä ja sarjan yksi tärkeimmistä vahvuuksista ikinä. Ja voi kuinka ihanaa on, kun kaikkien inhoma Tingle-keiju loistaa poissaolollaan, ei enää tilivelvollisuuksia sille hörhölle…

Linkin ja hänen apurinsa Midnan lisäksi pelin kolmas ja hyvin tärkeä hahmo on erittäin uskollinen Epona-ratsu. Pelin maailma ei olekkaan mikään leikkikenttä, vaan sen tutkimiseen tarvitaan erittäin paljon Eponaa. Epona voi esimerkiksi ylittää esteitä, vaikka tärkeämpi rooli sillä on niittytaisteluissa, joita pelissä olisi ehdottomasti saanut olla enemmän. Harmittavaa onkin, että pelistä loppujen lopuksi jäi kamalasti pois asioita, mm. eräänlainen metsä. Ja nyt jälkeenpäin kun katselee vanhoja trailereita itse pelistä, niin kovasti ovat erilaisempia kuin nykyinen Twilight Princess. Niin, ja pelin GameCube-juuret näkyvät, ja joku voi valittaa vaikkapa tekstuurien suttuisuudesta.

Legenda siinä missä muutkin Zeldat

Pelissä on siis vastakkainasettelua valoisan Hyrule-maailman ja siihen tunkeutuvan hämärän valtakunnan, sekä tavallisen Linkin ja suden välillä. Seikkailu varjomaailmaa puhdistamassa villieläimenä todellakin on sitä pelin parasta antia, tämäkin läsähtää loppua kohti kuin pannukakku – miksi pelissa ei ollut oikeasti sitä hämärämaailmaa loppuun asti? 4. Temppelin jälkeen peli alkoi tuntumaan paljonkin huonommalta kuin aluksi, mutta silti peli saatiin pidettyä loppuun asti Zeldamaisena. Pelissä on myös tuttuja paikkoja, esimerkiksi Death Mountain ja Forest Temple. Forest Templessä saadaankin ensikosketus pulmatehtäviin. Ohjaus taas, niin kuin GameCubellakin, on loistavasti toteutettu, vaikka Wiin versiossa olisikin toivonut hieman enemmän sitä aitoutta. Videot valehtelevat: kun heilautat kapulaa, niin joskus Link ei iske miekalla tai iskee ihan eri suuntaan. Tästä syystä ohjausta on kuitenkin hieman ongelmallisempaa arvioida Wiille. Pelin puzzlet ovat kuitenkin liian helppoja, vaikka ihan hauskoja kyllä. Peli olisikin kaipanut enemmän vaikeusastetta niin vastuksissa, kuin vihollisissa ja puzzleissa. Onneksi kalastusta ei ole unohdettu tälläkään kertaa ja pelissä on myös “kultaisten hyönteisten” keräämistä, tämä kyllä nostaa jonkun verran pelin pelaamisarvoa.

Ehdoton mestariteos kuitenkin

Twilight Princessia on ylistettu niin kuin kritisoitukkin ympäri maailmaa. Se on yksinkertaisesti todella kaunis peli ja sen tyyli on kaukana The Wind Wakerin söpöily cel-shading -grafiikasta. Pelin vahvuudet ovatkin erittäin taiteellisiä, ei niinkään teknisiä. Ja kuten Zeldoissa tähänkin asti – Link ja muut hahmot eivät tässäkään osassa puhu, mutta äänisuunnttelu on silti erittäin vahvaa, vaikka jousiammunnan, Midnan kikatukset ja miekkailun äänet kuuluvat Wiin ohjaimen pikkukaiuttimesta.

Twilight Princess ei kuitenkaan ollut niin vallankumouksellinen askel, kuin Ocarina of Time. Silti tämä on Zelda, siinä missä edellisetkin, ja järjettömän kaunis ja eeppinen seikkailu kaikille. Kyseessä onkin Zelda-fanien pakko-ostos, jonka hyllylle jättäminen on kuin jälkiruoka-ateriasta kieltäytyminen. Twilight Princess on kuitenkin mielenkiintoinen ja innostava peli, joka kuuluu Wiin julkaisupelien harvalukuiseen joukkoon. Mutta kannattaako ihan Twilight Princessin takia hankkia Wii? Ei, mutta silti ehdoton hankinta, jos Wii-konsolia on joskus hankkimassa…