Se, minkä kaikki peli-ihmiset tuntevat klassikkona ja yhtenä maailman parhaista peleistä, on nyt kaikkine tunnettuine kenttineen taskukoossa DS:llä. Super Mario 64 DS on täysin sama tuttu peli, jota minäkin pienenä pelasin, ja jonka yhä osaan ulkoa. DS-versio tuo mukanaan uudistuksia, kuten uusia ohjausmenetelmiä ja Yoshin, Warion, sekä Luigin erikoiskykyinensä kontrolloitaviksi

Taasko?

Alussa ruutuun lätkäistään prinsessa Peachin kirje, jossa Mario kumppaneineen kutsutaan linnaan syömään kakkua. Putkesta loikattuaan seuraa pieni kahakka, jonka jälkeen sankarimme suuntaavat linnalle. Aikaa kuluu, ja katolla torkkunut Yoshi herätetään tutkimaan asiaa. Yoshi hyppää sankarin housuihin, ja heti linnaan astuttuaan kuuluu koopakuningas Bowserin karmaiseva nauru. Tämä ei kuitenkaan lannista Yoshia, vaan hän suunnistaa etsimään linnan tauluihin kätkettyjä tähtiä avatakseen niiden voimalla ovia uusiin huoneisiin. Kaikkiaan tähtiä on 150, joka on 30 enemmän kuin alkuperäisessä pelissä. Bowser pelkurimaiseen tapaansa haluaa tapella vain Mariota vastaan, ja siksi tämä on vapautettava.

Kun muutamasta helposta alkukentästä on kahmittu tarpeeksi tähtiä mukaan, niin voidaan avata ovi huoneeseen, jossa on Marion kuvalla varustettu taulu. Goombia ja Piranha -kukkia täynnä olevan suon suuren puunrungon sisältä löytyykin ensimmäinen kunnon pomotaisto, josta Yoshi saa avaimen huoneeseen, jonne astuessaan hän vaihtuu Marioon. Pidemmälle päästyään Mariolla on mahdollisuus voittaa Luigin ja Warion huoneiden avaimet erilaisilta pomovastuksilta.

Valinnanvaikeus

Jotta DS:n ominaisuuksia hyödynnettäisiin edes kohtalaisesti, on lisätty useampia kosketusnäyttöön pohjautuvia ohjaustapoja. Ohjaustavat ovat kyllä mielenkiintoisia ja niitä käyttää mielellään, mutta välillä tulee teknisiä ongelmia, kuten se, että kentän reunalle päästessä on vaikea ohjata reunaa pitkin.

Standard Mode, eli siis perus ohjaustilassa liikkuminen suoritetaan DS:n suuntänäppäimillä ja toiminnot tehdään A-, B-, X-, Y- ja R-napeilla. L-näppäimellä voi kääntää kuvakulmaa. Tämä on käytännöllisin tila; se on helppo vasta-alkajille ja paras sekä yksinkertaisin tapa pelata

Touch Mode onkin paljon vaativampi, sillä siinä kosketusnäyttö pääsee tositestiin, kun Mariota liikutetaan se avulla. Pelaaminen Touch Modessa on helpointa, kun käyttää DS:n mukana tullutta hihnaa, ja näin vasemman käden peukalo antaa Mariolle suunnan ja toiminnot tehdään kuten Standard Modessakin. Tämän tilan käyttö on haastavaa mutta palkitsevaa.

Duel Hand Mode on viimeinen vaihtoehto, ja tätä ainakin itse käytän, sillä tässä tilassa on mahdollisuus ohjata Mariota kummalla tahansa edellisistä menetelmistä samaan aikaan, ja se aiheuttaa harvoin sekavuutta. Tässä tilassa voi myös ohjata Mariota kuin Legend of Zelda: Phantom Hourglassissa: eli Stylus-kynä oikeaan käteen, ja sitten Mario liikkuu kohti kosketuspistettä. Muut liikkeet ovatkin sitten paljon vaativimpia, kun toiminnot tehdään suuntanäppäimillä. Ylösnuolella hypätään, oikealla nuolella lyödään ja tehdään muut iskut, alas nuolella kyykistytään ja vasemmalla nuolella käännetään kuvaruutua. Vei hetken harjoittelua, mutta nyt tämäkin onnistuu.

Moninpelikin on mahdollista kaverin kanssa Yosheilla, jotka voivat hattua vaihtamalla vaihtaa hahmoa, niin kuin yksinpelissäkin Yoshia käyttäessä. Tarkoitus on kerätä eniten tähtiä, joita voi lyömällä varastaa, ennen kuin aika loppuu.

Lisäksi päävalikosta pääsee erityisiin minipeleihin, jotka ovat helppoja, eikä niissä ole juurikaan haastetta. Minipelit hyödyntävät DS:än kosketusnäyttöä piirtelyssä sekä kohteiden valinnassa, että niiden etsimisessä.

Vaikka minipelejä onkin paljon, ne eivät silti riitä pidemmäksi ajanvietteeksi, mitä nyt joskus kaverin kanssa tulee pelattua. Uusia minipelejä avataan pyydystetyiltä kaneilta saaduilla avaimilla, ja kaneja löytyy joka puolelta ympäri linnaa, ja jokaisella eri hahmolla on omat kanit eri paikoissa.

Mamma mia!

Kun graafinen ulkoasu on päivitetty, on Mario saanut uusia muotoja. Nyt hänen sormet ovat eläväisemmän näköiset. Bowserkin on menettänyt ylikasvaneen päänsä ja saanut sopusuhtaisen ja liikkuvan pään sen tilalle. Grafiikka sopii itse asiassa, kuin nakutettu, sillä se paikkaa niitä puutteita, jotka alkuperäisessä oli, muttei silti tuhoa ja muokkaa kenttiä uudenlaisiksi.

Koji Kondon klassikkomusiikit ovat myös säilyneet loistavasti, eikä niitä ole pilattu. Tämä kävi ilmi jo ensimmäisestä kentästä, Bom omb´s Battlefieldistä, kun astui sinne ja kuuli sen tutun tunnarin.

Super Mario 64 DS on niitä DS:n hyviä pelejä: se on helppo oppia ja siinä on kaikki tuttu ja mukava. Vaikka tämä onkin päivitetty versio, se ei silti ole aivan edeltäjänsä veroinen, sillä se ei saa luotua sitä jännittyneisyyden tunnetta, jonka alkuperäinen sai. Siksi alkuperäisen kaipuu iskee vanhan version pelanneita. Silti, jos ei ole koskaan päässyt kokeilemaan Super Mario 64:ää ja DS kotoa löytyy, niin tätä ei kannata jättää kokeilematta. Onneksi se paras, alkuperäinen versio on saatavilla Virtual Consolesta.