Pokémonien parhaat hetket ovat aina olleet käsikonsoleilla tavanomaisissa roolipeleissä. Kotikonsoleilla Pokémonit eivät koskaan ole onnistuneet kuin kohtalaisesti. Taskumonstereita on napattu, kehitetty, vaihdeltu ja käytetty taistelemiseen. Mitä kävisikään, jos välikätenä toimiva Pokémon-kouluttaja poistettaisiin pelin yhtälöstä? Näin on tehnyt länsimaissa hiukan tuntemattomaksi jäänyt Chunsoft uudehkossa pelissään, Pokémon Mystery Dungeonissa.

Olenko Pokémon?

Pokémon-pelien perinteitä kunnioittaen pelistä on kaksi lähes identtistä versiota: Game Boyn Red Rescue Team ja Nintendo DS:n Blue Rescue Team, joiden erona on nappien määrästä johtuvat kontrolliterot, joista jälkimmäiset ovat paremmat isomman nappivalikoiman ansiosta. Pelin mainoslauseenakin toiminut ”Sinä olet Pokémon” on myös pelin pääasiallinen tarkoitus ja päämäärä. Tätä voisi melkein kutsua Pokémon-simulaattoriksi.

Aluksi pelaaja saa kysymyssarjan, jolla luonteenpiirteet yhdistetään johonkin tiettyyn taskumonsteriin, kuten Machop on rohkea. Sen jälkeen, kun testin tulos määrää pelaajan hahmon, on aika valita itselleen kumppani, koska yksin on yksinäistä. Pokémon-pelejä tuntevat tietävät, että kannattaa katsoa oman Pokémonin heikkouksia ja sen mukaan harkita, onko se Pikachu sittenkään paras kaveri. Tarina alkaa, kun pelaaja herää kumppaninsa kutsuun. Pelaaja on hiukan hämillään, kun Pokémon puhuu hänelle ja saa tietää olevansa jossain Liisan Ihmemaassa, joka on täynnä Pokémoneja eikä ihmisistä ole kuultukaan. Pelaaja on silti vankasti sitä mieltä, että hän on ihminen ja hän on jonkin takia muuttunut Pokémoniksi. Mysteeri jää elämään pelin yhtenä päämääränä, mutta sillä välin pelaaja liittyy kumppaninsa pelastusryhmään. Pelastusryhmät ovat useamman Pokémonin tiimejä, jotka auttavat hädässä olevia Pokémoneja pientä vaivanpalkkaa vastaan.

Pelin keskipiste on Pokémon Square –niminen tori, jossa on tiettyjä välttämättömiä paikkoja: pankki, johon luolastoista ansaitut rahat voi tallettaa suuria ostoksia varten sekä tietenkin kauppa, josta voi ostaa uusia hyökkäyksiä, käyttökelpoisia esineitä ja muuta krääsää. Sitten löytyy varasto tarpeettomille esineille ja kauppa kaverialueille, jonne omaan tiimiin mukaan liittyneet Pokémonit jäävät odottamaan tähtihetkiään. Kylän ulkopuolelta löytyy harjoittelupaikka ja postitoimisto, josta saa satunnaisia tehtäviä.

Pelissä on omituinen päivän määritelmä, joka toistaa itseään, kun tarinassa ei etene. Kun hoitaa asiat Pokémon Squarella ja valitsee jonkun hoidettavan tehtävän, on päivä jo melkein puolitiessä. Luolaston läpi mentyään kumppani kysyy pelaajalta, että tekivätkö he tänään mitään hyvää ja sitten painutaan pehkuihin. Aamulla herättyään Pelipper tuo postilaatikkoon yhden uuden tehtävän ja taas alkaa sama homma. Päivänajatkaan eivät erotu pelissä, mikä tekee pelistä yksitoikkoisempaa.

Työ tekijäänsä kutsuu

Pelin pääidea on se, että pelaaja saa tehtävän mennä johonkin luolastoon suorittamaan tehtävän. Tyypillisimpiä esimerkkejä ovat yksinkertaisesti mennä jonkin Pokémonin luo, tai viedä jollekulle jokin esine. Tehtävissä mennään aina luolastoon ja siellä on saavutettava päämääräkerros. Matkaa mutkistavat luolastoissa lymyilevät villit Pokémonit, jotka hyökkäävät pelaajan kimppuun ilman varoitusta. Pelattaessa on huomioitava tiettyjä tekijöitä, ensinnäkin Pokémonilla on HP, jonka loputtua Pokémon pyörtyy ja luolaston joutuu aloittamaan alusta asti. Toiseksi Pokémon tarvitsee menovettä eli ruokaa, muuten sen vatsa alkaa kurnia ja se pyörtyy kahta nopeammin. Kannattaa siis välillä popsia jotain, kuten Oran-marjoja, joilla puolet Pokémonin vatsasta täyttyy ja sen HP palautuu täysin. Jos taas on HP täynnä mutta maha kurnii, niin voi syödä vaikka omenan, joka on hyvin täyttävää. Tämä on erittäin oivallinen asia ainakin omasta mielestäni. Missä muussa pelissä on välttämätöntä syödä jotakin joskus? Pokémonilla on ensisijaisena hyökkäyksenä tönäisy, jota voi käyttää maailmanloppuun asti. Ja sitten ovat erikoishyökkäykset, joiden käyttökertoja on rajoitettu PP:llä, jonka loppuessa on saatava eliksiiriä tai elettävä ilman sitä iskua, jonka käyttökerrat on loppu. Kannattaa siis varautua hyvin luolastoon lähtiessä, koska yleensä kaikki ei mene ihan putkeen.

Pelin toinen ominaispiirre on se, ettei pelaaja koskaan joudu kahdesti samanlaiseen luolastoon. Vaikka kävisi kolmisenkymmentä kertaa Tiny Woodsissa, on vihollisten ja alaspäin vievien portaiden sijainti sekä kerrosten muodot aina erilaiset. Luolastoissa ei kuitenkaan ole mitään vaihtelua, ainoastaan tietyissä paikoissa sääolot, kuten hiekkamyrsky, joka vaikuttaa hahmoihin, mutta muuten luolastot toistavat itseään. Vaikka kerrokset ovatkin joka kerta erimuotoisia, niin teoreettisella tasolla ne ovat täysin identtisiä: seiniä, villi-pokémoneja ja yhdet portaat alas. Ainoastaan luolastojen teemat vaihtelevat.

Roskapostia

Pulaan joutuessaan pelaaja voi kutsua apua toisesta Mystery Dungeon -pelistä. DS-konsoleiden langattomassa tietoliikenteessä välittyvät avunpyynnöt kavereiden peleihin. Sama tapahtuma onnistuu myös GBA:n ja DS:n välillä Dual Slot -toiminnon avulla, jota myös Pokémon Diamond ja Pearl käyttävät Game Boyn Pokémon-pelissä napattujen taskuhirviöiden lähettämiseksi uudempaan peliin. Apua antava pelaaja saa toisen pelastamisesta roimasti lisätienestiä, kun hoitaa homman siististi. Kaverien pelastaminen luolastosta tapahtuu aivan kuten yksinpelissäkin, ja kaikenlisäksi sama tylsyys kukkii sielläkin.

Mystery Dungeonin kaikkein suurin miinus on kuitenkin audiovisuaalisuus, ja etenkin pelin grafiikka. GBA-version grafiikka on suoraan siirretty DS:lle, mutta mikä kauheampaa, grafiikka on kehnoa jopa GBA-grafiikaksi. Pokémonit näyttävät sentään Pokémoneilta, mutta luolastojen ilme on karu eikä niissä loisteta mitenkään mielikuvituksella. Musiikit ovat sellaista reipasta partiolaispoikien kannustusmusiikkia, että vähemmästäkin laittaa äänet pois.

Ei ole mikään häpeä sanoa Pokémon Mystery Dungeonia huonoksi tai epäonnistuneeksi peliksi, koska sitä se on. Audiovisuaalinen kehnous yhdistettynä itseään reilusti toistavaan pelattavuuteen luo keskiverron pelin. Ideassa olisi ollut potentiaalia, jos tekninen toteutus ei olisi sellaista puuroa. Pokémon-lisenssi toki takaa pelille ostajia, mutta jos ei suuremmin perusta taskuhirviöistä, ei pelille ole käyttöä. Itse noukin pelin alesta kympin hintaan, mikä oli aivan kohtuullista kokonaisuuteen nähden. Pelin jatko-osa jatkaa samalla grafiikalla, mutta mikä onkaan pelattavuuden laita…