|
Hyvää joulua, arvoisat NC:n lukijat. Lupaukseni pidän, ja näin ollen NC:n tarinan viimeinen osa on täällä!
Coldi oli siirtynyt Zapperin puolelle, ja Tumppa oli lopettanut kaikki hommat kokonaan. Koko NC oli toisinsanoen kaatunut ja kuollut, ja tuhoon tuomittu. Mitään ei ollut jäljellä. Vanha sivusto tuhottiin, thteistä sivua ei koskaan tullut, ja meno jatkui tylsänä varmaan vuoden verran… Kunnes Coldia rupesi ärsyttämään muutamat asiat Zapperissa, ja hän päätti Tumpan kanssa…
PERUSTAA NC:n UUDELLEEN! :O
Ensiksi aloimme suunnittelemaan uutta NC:tä Tumpan kanssa. Tarvitsimme lisää porukkaa. Saimme mm. Duelin, Zepen ja Ka(a)suboyn mukaan tiimiin. Myöhemmin myös mukaan pääsi Liuhuparta, vaikka suostutteleminen veikin todella kauan! Voisitteko nyt uskoa, ettei hän alunperin olisi halunnut edes mukaan koko touhoon? Kuitenkin, tutustuin Liuhuun alunperin juuri Yhdistyneiden Nintendo Foorumien (YNF) kautta, kun etsin graafikkoa uuteen peliini, jota en ole vieläkään saanut valmiiksi!
Kuitenkin unohdetaan pelini, ja puhutaan NC:stä. Liuhu teki grafiikoita, minä koodailin sivupohjaa, ja muut tekivät lähinnä sisältöä. Vihdoin saimme ulkoasun valmiiksi, ja teimme sitten sisältöä vielä, ennenkuin julkaisimme sivuston.
Sitten tuli aika lähteä Zapperista ja YNF:stä. Muistan vieläkin, kun foorumeiden oikeuksista minulle sanottiin, että ”ei sinun tarvitse oikeuksista luopua, vaikka lähdet”, mutta siitä olisi myöhemmin tullut vain sanomista: Jätin nekin.
Tässä se on. Ei mitään traumaattista, ei mitään hienoa. Tuosta nykyinen NC sai alkunsa. Kaikkea on tapahtunut yli vuoden aikana, mutta niistähän minun ei enää tarvitse kertoa. Coldi kuittaa, hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille! <3
|
24.12.2008 - NintendoClubin tarina 5 - Uusi aikakausi
Osat 1 - Kaiken alku 2 - Sivujen nousu 3 - Pelisivujen taistelu
4 - Voimat yhdistyvät 5 - Uusi aikakausi
|