Zeldojen supersaaga debytoi Nintendon purppuralla boxilla uusissa merkeissä, kun vihreät niityt vaihtuvat mereen, joka kantaa silmän kantamattomiin. Lisäpotkua peliin tuo sarjakuvamainen Cel-Shading -grafiikka, joka jakoi taannoin kommentteja molemmin puolin. Seikkailun useat lisukkeet tuottivat jonkinmoista tulosta.

Olipa jälleen kerran

Alussa pelaajaa ja pelin tunnelmaa virittää introvideo, jonka vanhanomaiset kuvat ja harmoninen musiikki tehostavat kansalliseeposmaisen legendan kerrontaa. Ocarina of Timeen pohjautuva legenda kuulostaa hienolta runomuotoon käännettynä. Kauan sitten kaukana oli maa vihreine niittyineen…

Kaikki alkaa Linkin syntymäpäivänä, kun tämä saa lahjaksi saaren poikien perinteikkään vihreän nutun. Hetkeä myöhemmin kotisaaren ylle lentää valtava lintu joku kynsissään, mutta kanuunankuula saa linnun pudottamaan saaliinsa läheiseen metsään. Sankarillisesti Link lähtee etsimään linnun saalista läheisestä metsästä. Pelastettuaan nuorehkon naishenkilön hän ja Link palaavat metsästä, mutta saavat nähdä kun lintu kaappaa Linkin siskon. Rauhoituttuaan Link lähtee matkaajien kyydillä Forsaken Fortressiksi kutsuttuun linnoitukseen, jonne useita tyttöjä on viety ympäri merta. Hetken paikkoja tutkittuaan Link kuitenkin ajautuu merelle ja tapaa King of Red Lionsin. Punainen, puhuvaa leijonanpäätä keulassaan kantava purjelaiva kertoo Linkille, mitä Forsaken Forteressin hallitsijan voittaminen vaatii, ja niin uusi parivaljakko lähtee matkaan.

Ei mikään maakrapu

King of Red Lions toimii pelaajan matkustusvälineenä merikartan joka ikiselle saarelle. Purjelaivalla liikkuminen vaatii tuulta, siksi Link saakin matkansa aikana haltuunsa pelin nimikko esineen, Wind Wakerin. Tämä tahtipuikkoa muistuttava soittamiseen soveltuva väline on Linkin tärkein tavara merimatkailussa, kun veneen vauhtia halutaan lisätä. Vauhti on kuitenkin aika alhaista, siksi seilaus muuttuukin aika äkkiä turhauttavaksi. Peruslaulu Wind Wakerillä kääntää tuulen pelaajan haluamaan suuntaan. Useat muut laulut mahdollistavat muun muassa teleportaation ja yön ja päivän vaihtamisen keskenään. Lauluilla kikkailu muodostuu kuitenkin aikamoiseksi pakkopullaksi, varsinkin komentomelodiaa saa hoilata aina ärsyyntymiseen asti. Sointuja saa vaihdeltua kääntelemällä C-tattia eri suuntiin. Eri laulut sisältävät vaihtelevasti kolme, neljä tai kuusi sointua; muistuttaa paljonkin Ocarinan soittamista.

Kaiken kaikkiaan 49 saarta ovat täysin erikokoisia ja niiden sisältö vaihtelee suuresti. Useimmat saaret ovat pieniä, ja niissä on mätkittäviä vihollisia pienen palkinnon kera. Suuremmilta saarilta löytyykin paljon erilaisia henkilöitä, joista merkityksettömät siviilit ovat ulkona ja vähänkin tärkeämmät henkilöt ovat sisällä taloissaan. Saarten musiikit ovat suhteellisen neutraaleja, silti erilaisia musiikkeja kuulee vain pelin pääsaarilla ja pikkusaarilla saa tottua samaan Zelda-tunnaria muistuttavaan lauluun kuin merellä seilatessakin.

Jatkuvasti ongelmiin hankkiutuva Link joutuukin koluamaan useamman luolaston ihan vain hyvää hyvyyttään. Luolastojen teemat vaihtelevat vanhoista peleistä tuttujen tuli- ja metsätemppelin tiimoilla. Pulmat koostuvat lähinnä huoneen esineistöstä ja liikkumismahdollisuuksista, kun yleensä ainoa ja myös oikea tie on eteenpäin. Laavan päällä roikkuminen tai puissa kiipeily eivät paljoa haasta, kunnes temppelien luonne muuttuu neljännen temppelin jälkeen, jolloin Linkin lisäksi temppelissä seikkailee toinen pyhää soitinta kantava hahmo. Apulaishahmojen ja niiden kykyjen hahmottaminen on temppelin suola ainaisen uuden esineen hyödyntämisen lisäksi. Pulmien taso jää kuitenkin jonkin verran alakanttiin, eikä temppeleissä lymyävistä pomovastuksista ole sen suurempaa vastusta.

Kaunis kuin linnunlaulu

Jokaista Zeldojen suurempaa tai pienempää fanaatikkoa ärsyttänyt Tingle-keiju teki epätoivotun comebackin Wind Wakeriin. Pulskahko keijukainen tuo mukanaan Tingle Tuner nimisen esineen, joka tuo pientä kaksinpeliä mukaan seikkailuun, kun mukaan peliin otetaan Game Boy Advance ja linkkikaapeli. Pelikasetiton Game Boy luo TV-ruudulle liikkuvan Tingle-ikonin, joka seuraa Linkiä ja antaa loppujen lopuksi aika hyödytöntä turisti-informaatiota sekä tuhlaa Linkin rahat pommeihin ja muihin esineisiin.

Graafiset huippuhetket saavat aikaan erikoisefektit, kuten pommien räjähdykset, joissa Cel-Shading näkyy upeissa pölypilvissä. Liekkipatsaat ja vesipyörteet saavat omat tähtihetkensä. Hahmojen rennompi toteutus näkyy suurikokoisissa päissä ja kaikessa muussakin anime-kulttuuriin viittaavissa piirteissä. Värikkään maailman ajankäsite vuorokaudesta on hyvin lyhykäinen, kun päivä ja yö vaihtelevat pitkillä seilausmatkoilla useaan otteeseen ja samalla myös värimaailma vaihtuu tummempaan.

Löysähkö vaikeusaste laskee pelin haastavuutta, mutta sitä korvaa monet muut asiat. Esinevalikoimassa debytoineet uutuudet, kuten Deku-lehti tai tartuntakoukku tuovat lisäpotkua uusilla käyttötavoillaan, unohtamatta tietenkään pelin koukuttavaa juonta, joka säilyttää vetovoimansa muuttuvalla rakenteellaan, ja pientä vitsin tynkää sisältävät dialogin pätkät olivat piristäviä yllätyksiä. Täydelliseksi kokonaisuudeksi Wind Wakeria ei voi sanoa, sillä jonkin verran valitettavaa löytyy. Siinä on kuitenkin paljon positiivista näyttöä ideoiden toimivuudesta. Kukapa olisi äkkiseltään arvannut, että heittämällä Linkin seilaamaan merelle saisi mukavan menevän ja tarpeeksi toiminnallisen pelikokonaisuuden?