Aiemmin GameCubelle ilmestynyt poikkeuksellinen Zelda-peli The Wind Waker on nyt saanut jatkoa ja näin DS–käsikonsoli on myös saanut ensimmäisen Zeldansa. Edellisestä pelistä tuttu sarjakuvamainen Cel-Shadettu Link on mukana, ja koska kysymyksessä on suora jatko-osa The Wind Wakerille, niin pelissä on tuttuja vivahteita edeltäjästään: ensinnäkin meri on yhä suuressa roolissa, kun sillä seilataan mystisiltä saarilta toisille.

Kaikki alkoi merestä

Alussa selitetään, kuinka tähän on tultu ja Wind Wakerin tapahtumat tiivistetään lyhykäiseen kuvasarjaan ja tekstinpätkään. Tarina alkaa, kun Link ja Tetra merirosvoineen ovat seilaamassa merellä etsien uutta kotia. Yhtäkkiä sumu ilmestyy ja ystävykset törmäävät aavelaivaan, jonne Tetra katoaa, ja yrittäessään pelastaessaan tätä Link putoaa mereen. Sankarimme herää tuntemattoman saaren rannalla outoon ääneen, jonka lähde on Ciela–keiju joka on aivan vanhoista Zeldoista tutun Navin näköinen. Pian Ciela johtaa Linkin tapaamaan isoisäänsä Oshusia. Oshus on salaperäinen vanhus, jonka mukaan kolme pyhää henkeä viisaus, voima ja rohkeus voivat yhdessä jäljittää aavelaivan ja Tetran. Merellä ei kuitenkaan liikuta ilman laivaa ja siksi aavelaivan aarretta metsästävä kapteeni Lineback on helposti suostuteltu auttamaan kaksikkoamme.

Merikuninkaan temppeli toimii pelin keskuksena, sillä sinne palataan kerta toisensa jälkeen. Temppeli on paikka pelin alkusaarella ja sinne on vangittu kaiken pahan alku, joka Linkin täytyy kukistaa. Pelin kolme merikartan osaa löytyvät temppelin uumenista, mutta se on täytetty myös monilla muilla aarteilla, joiden hakeminen ei aina ole päivänselvää. Temppelin kuolettava kirous hankaloittaa etenemistä, mutta kirouksen voi välttää pelin nimessä mainitulla Aaveiden Tiimalasilla, johon varastoitu erikoishiekka estää kirouksen, väliaikaisesti. Sisään astuttaessa Tiimalasi kääntyy ympäri ja reilu kymmenen minuuttia ennen kuin kirous tapattaa Linkin. Vaikeutuksena temppeliin on lisätty kuolemattomia aaveita, jotka tappavat Linkin yhdellä iskulla, silti sankarimme päätyy vain kerroksen alkuun ja menettää arvokkaat puoli minuuttia aikaa. Pidemmän päälle temppelissä ravaaminen muuttuu ärsyttäväksi eikä temppeliin mene mielellään.

Kynä on nappeja mahtavampi

Pelaaminen on toteutettu todella hyvin, sillä se ei vaadi kuin Stylus-koskutuskynän. Nappuloilla ei saa kuin pikavalittua esineen tai valikkonäytön. Link seuraa koskutuskynää hyvin tarkasti kaikkiin suuntiin ja iskut jaellaan vihollisille vain näpäyttämällä näitä, ja pyörähdysisku onnistuu pyöräyttämällä kynää näytöllä. Kuperkeikka on se kaikkia ihastuttanut ja vihastuttanut asia, sillä sen tekeminen ei vain tunnu luonnistuvan, kun Stylusia pitäisi vauhdissa pyöräyttää kuperkeikan onnistumiseksi. Onneksi Link kävelee hyvin rivakkaa vauhtia.

Linkin pieniksi jäävä esinevalikoima sisältää valittuja paloja, jotka ovat täydellisiä DS:n ominaisuuksia ajatellen. Klassiset Bombchut saavat kohteensa pelaajan piirtämästä reitistä ja matkaan lähtiessään liikkuvat kohti tuhottavaa maalia ja Wind Wakerista tutun tartuntakoukun suunta piirretään kosketusnäytölle. Paras kuitenkin kaikista on bumerangin heitto, kun sen lentorata piirretään näytölle ja laitetaan bumerangi matkaan.

Ylemmällä ruudulla näkyvä kartta on pelaajan tärkeimpiä apureja. Kartan voi koska tahansa siirtää alemmalle näytölle, jolloin siihen voi itse väkertää muistiinpanoja, kuten vipujen vetojärjestyksen tai aarrearkun sijainnin. Vaikka se ei ole mikään mullistava uudistus, niin se silti luo toisenlaisen
pelikokemuksen. Myös postitoimituksiin joutuu harvoin rustaamaan allekirjoituksen. DS:n ominaisuuksien hyödyntäminen jatkuu mikrofoniin, johon joutuu puhaltamaan ja puhumaan, jotta pulmat selviäisivät.

Merellä liikkuminen on nopeutunut kiitos merimies Linebackin siipiratasaluksen. Laivalla seilaaminen ei vaadi kontrolleja, sillä laivalle piirretään reitti jota pitkin tämä sitten liikkuu, ja napinpainalluksella aluksen saa hyppäämään. Merellä liikkuu kauppalaivojen ja matkaajien lisäksi paljon tykillä tuhottavia pikkuvihollisia ja muutaman kerran isompiakin merihirviöitä. Laivalla ollessaan on mahdollista kalastaa ahvenia, miekkakaloja ja muita mereneläviä. Onkiminen onnistuu, kun vapa on heitetty ja kala tarttuu siihen, sitten vedetään vapaa tiettyyn suuntaan että varsi pysyy kireänä ja välillä tehdään Stylusilla rinkiä kosketusnäytöllä, jotta Link kelaa saaliin lähemmäksi. Pohjaan vajoavalla aarteenongintakädellä saa hankittua kaikenlaisia arvokkaita esineitä. Laivaa voi muokata löydetyillä lisäosilla mielensä mukaan erilaisiin teemoihin perustuvilla osilla. Löytyy punaisia demoniteemaisia, elegantteja valkoisia sekä vaaleavihreitä ja sitten on teräs- ja puuosia.

Moista moninpeliä

Phantom Houglassissa on myös omalaatuinen moninpeli, jossa Link ja Aaveet taistelevat voitosta. Linkiä ohjaavat pelaajan on vietävä kolmionmuotoisia voimakiviä omaan turvapaikkaan niin paljon, kuin parissa minuutissa kerkeää. Vastustaja laittaa kolmelle Aaveelle reitit joita nämä seuraavat ja yrittävät matkallaan listiä Linkin hengiltä. Kun aika loppuu niin pelaajat vaihtavat hahmojaan ja sama taisto kestää kolmen erän verran. Punainen ja Sininen tiimi voivat käydä taistoja seitsemällä kentällä lähiverkossa yhdellä tai kahdella kortilla tai DS:n Wi-Fi toiminnolla netissä.

Laivan osia ja muita aarteita voi vaihtaa lähiverkossa toisille pelaajille sullomalla esineensä pinkkiin laatikkoon pääsaaren syrjäseudulla. Jos molemmilla pelaajilla on laatikossa jotakin, niin tavarat vaihtuvat myös taistelutilan erien jälkeen.

Kaikkea sitä

DS-käsikonsolin näytöllä Cel-Shadettu Link ja hänen ystävänsä ovat kuin kotonaan. Maailman saarilla on paljon siviiliä edustavia henkilöitä, joilta saa hiukan paikallisinformaatiota, mutta sitten on myös maksullisia minipelejä pitäviä henkilöitä. Minipelit ovat hyvin yksinkertaisia ja niistä voi voittaa yleensä laivan osia. Saaret ovat myös erinomaisesti toteutettuja, sillä niissä on erilaisia rakennuksia ja muutakin asutukseen viittaavaa tavaraa. Syrjäseuduilta löytyy piilotettuja aarteita erilaisista pikkuluolista, mutta isompia luolastoja on vain harvoilla saarilla kun muutenkin luolastojen määrä on aika köyhä kuten aina käsikonsoli Zeldoissa. Ihmiset ovat yksityiskohtaisia ja toisistaan eroavia. Mukana on ihmisten lisäksi kivisessä maastossa asuvia Goroneja ja uusia kylmyydessä viihtyviä Anoukeja. Äänimaailma on sellaista Wind Wakerin luokkaa, jota kyllä kuuntelee pelatessaan ihan mielellään.

Loppujenlopuksi Phantom Hourglass on viihdyttävä kokemus, se on pieni seikkailu joka sopii hyvin DS:n kaltaiselle käsikonsolille. Se on myös hyvin uskollinen konsolilleen ja kaikki ominaisuuden on koottu hyvin juuri DS:n ja sen piirteiden ympärille. Aikaa tällä tappaa äärimmäisen hyvin, mutta suurempaa seikkailua etsiskelevien on parempi valita joku toinen peli Zeldojen listasta. DS:n Zeldoille tämä oli hyvä debyytti, ja jos seuraavassa on samat piirteet ja hiukan lisää pituutta, niin siitä saa muutakin kuin vetävän kokonaisuuden.