Tuhansien kilometrien nopeudet, räjähtävät kilpa-autot, suuret silmukat ja pitkät suorat sekä kapteeni Falcon taitavat olla kaikki, mitä F-Zerosta tulee mieleen. Shigeru Miyamoton luoman kilpa-autoilupelisarjan ensimmäinen osa ei kääntynyt sen niukan sisällön vuoksi Gameboylle A Link to the Pastin ja Super Mario Worldin tavoin. Sarja sai kuitenkin debyyttinsä käsikonsolien puolella, kun Maximum Velocity siirsi sarjan tarinaa vielä valovuosia pidemmälle, sillä tutut kuskit olivat jo historiaa ja heidän jälkeläiset pyörittivät kisoja. Sarjan uusin inkarnaatio GP Legend perustuu japanilaiseen anime-sarjaa, joka kantoi samaista nimeä kuin nyt siihen perustuva peli.

Vauhtia ja vaaroja

Pelin tarinatila on hieno yhdistelmä kilpa-ajoa ja Phoenix Wright -tyylistä anime-hahmojen keskustelua. Pelin tarina on omalaatuinen ja hiukan samankaltainen kuin animaatiosarjassa. Tarinatila koostuu kahdeksan eri hahmon viidestä haasteesta. Pelitilan haastavuudesta on turha puhuakaan, sillä haasteet läpäisee ajotaidonkin kaveri. Jokaisella hahmolla on oma roolinsa tarinan kokonaisuudessa, ja jollain hahmolla läpäisemällä kaikki haasteen avautuu uusien hahmojen tehtävät tarinan kulussa.

Tarinan päähenkilönä toimii Rick Wheeler –niminen poliisi, joka toimii Galaktisen liikkuvan poliisin palveluksessa. Intergalaktisen poliisin erikoisyksikön on tarkoitus valvoa F-Zero kilpailuja, ja niihin liittyvien rikollisten tekemisiä. Rickin arkkivihollinen, edellisistä osista tuttu Zoda on yhä kuvioissa ja Rickillä on paljon kalavelkoja. Zoda aiheutti Rickille onnettomuuden, jonka takia hän oli unessa 150 vuotta. Pelin tavoite on saattaa Zoda telkien taakse ja saada selville tämän johtajan Black Shadowin aikeet.

Mukana on tietysti Grand Prix-kilpailut. Pronssi, hopea ja kulta cupit läpäistään kolmella vaikeusasteella. Näin tulee avattua joitakin uusia kenttiä ja uusia kuskeja autoineen. Zero Test on toinen ja uusi yksinpelitila, jossa pitää läpäistä jokin tietty radanosuus esim. tiukka mutka tai yksi ratakierros siihen huonoiten sopivalla ajoneuvolla. Kahdentoista haasteen jälkeen saa palkkioksi yhden uuden kuskin ja uudet kaksitoista haastetta. Kaikkiaan haastetasoja on neljä, jotka ovat toinen toistaan vaativimpia, unohtamatta eritasoisten mitalisuoritusten haastavuutta.

Tunteella ja taidolla

Kuskeja autoineen piisaa laidasta laitaan, ja kaikkien hankkimisessa menee pieni tovi jos toinenkin. Kilpa-autoilun ystävät perustavat niistä varmasti kaiken mahdollisen ja huomaavat sen parhaan auton. Kaikkiaan 34 kuskia sisältävät suurenosan F-Zerojen tutuista hahmoista hauskoina anime-versioina. Autojen ominaisuuksiin kuuluu auton kestävyys vauriota vastaan, kiihtyvyys ja pito. Autojen paino ilmoitetaan myös, mutta harmi kyllä itse tykkään vertailla autojen huippunopeuksia, joita ei F-Zeron tapojen mukaan ilmoiteta. Huippunopeuden kuitenkin huomaa pelatessa varsin
hyvin, ja nopeat autot erottuvat. Perinteinen logiikkahan menee niin, että auto, jolla on hyvä pito, on kehno huippunopeudeltaan ja kevyt, eikä siksi kestä hirveästi vauriota. Raskas auto taas kulkee kovaa ja tuuppii muut pois tieltä, eikä hajoa äkkiä. Tosin raskas ajokki kiihtyy etanan lailla, ja sen pito on mitä on. Sitten on autoja siitä välistä, aivan varmasti jokaiseen makuun. Pidän pitoa tärkeimpänä osa-alueena, sillä hyvällä pidolla saa ajettua mutkat mahdollisimman sisäkaarteesta ja näin säästettyä aikaa, mutta kuitenkin osumatta radan laidoissa oleviin esteisiin. Tyylejä ja taitajia toki on monenlaisia, ja jokainen varmasti sopeutuu jonkinlaiseen ajokkiin.

Pelissä on hyvin tarkat kontrollit A-nappi kaasuna ja B taas jarruna. R- ja L-namikoista saa yhtä aikaa painamalla turboa, mutta sitä ei voi käyttää vielä ensimmäisellä kierroksella. Toisten taklailu onnistuu sivuttaisiskulla, joka tehdään painamalla jompaakumpaa takanappia kaksi kertaa peräkkäin. Kontrollit ovat myös säädettävissä, mutta ensisijaiset kontrollit toimivat vallan mainiosti.

Pelissä piisaa ammattimaisia temppuja ikään kuin Smash Brosissa. Virallisia oikoreittejä on minimaalisesti, mutta äkkiäkös sitä keksii kurvata ramppiin joltain reunalta ja ottaa lisävauhtia turboilla ja näin lentää komeasti jonkin matkaa ilmassa radan toisella laidalle. Kenttäkohtaisesti autoissa on valikoimisen varaa valikoida autoista se oikea, kevyellä autolla lentää luonnollisesti pitkälle, mutta ahtaissa radoissa ei hintelällä autolla tee mitään. Temppuja löytyy myös kehnosti kääntyville autoille, kuten kaasua näpäyttelemällä saa työntövoimaa, jolla saa jyrkät käännökset helposti ajettua. Aika-ajoissa näistä kikoista on hyötyä, mutta jos ei ole motivaatiota ajaa kelloa vastaan, on peli kokonaisuudessaan turha ostos.

Tuhatta ja sataa

Moninpeli on tällaisessa pelissä yksi tärkeimmistä asioista eikä sitä ole GP Legendissä turmeltu. Moninpeli toimii yhdellä tai useammalla pelikasetilla, kuten on syytä. Yhdellä kasetilla rata- ja ajokkivalikoima on minimaalinen, mutta useammalla pelikasetilla pelattaessa saa itse käyttää juuri sitä hahmoa, joka omiin ajotottumuksiin sopii.

Jos pelille annettaisiin arvosana pelkästään audiovisuaalisuuden osalta, niin lätkäisisin tälle oitis kympin. Ajokit peli näyttää useasti kolmiulotteisina ja vauhdikkaasti liikkuvat autot pysyvät selkeinä vauhdista ja mutkista riippumatta. Autojen erikoistehosteet, siis lähinnä turbojen liekit ynnä muu kuten räjähdykset ovat komeita Gameboy-tasolla. Radat taas jakavat mielipiteitä, sillä ne eivät oikein näytä miltään. Radoilta löytyy vihreitä energianpalautus suoria, ja reunoilta löytyy tavalliset esteet. GP Legendin radat ovat aika vaivaisia verrattuna sarjan uusimpaan, ja ainoastaan Japanissa GBA:lle julkaistuun F-Zero Climaxiin, jossa virhe on tajuttu ja asia on korjattu – radat ovat hienoja ja tienpinnassa piisaa yksityiskohtaa.

Musiikeista voi joka pelissä olla montaa mieltä, mutta itse ainakin olen pitänyt F-Zerojen musiikkeja hyvinä, eikä GP Legend ole poikkeus. Uusia versioita löytyy tutuista Mute Cityn ja Fire Fieldin kappaleista mukana on muun muassa F-Zero X:n Dream Chaser sekä tusinoittain muita kappaleita vuosien varsilta. Uusia kappaleita ei niinkään ole käyty säveltämään.

F-Zero GP Legend on helppo peli kotikonsoleiden F-Zeroihin verrattuna, silti se ei haittaa pelattavuutta, koska näistä helpoista haasteista ansaitsee kaikki ajokit ja radat. Harmiksi pelistä ei löydy kenttäeditoria, kuin sarjan aiemmista peleistä, joka olisi selvästi pidentänyt pelin elinaikaa. Jos taas ei ole mahdollisuuksia moninpelaamiseen, käy peli tylsäksi alta aikayksikön. Silti kannettavaksi viihteeksi GP Legend on juuri sopivaa pikku näperrettävää.

Pelityyppi: Julkaisu: Pelaajia: Julkaisija: Kehittäjä: Lisälaitteet: Arvostelija:	Ajopeli 4.6.2004 1, 2-4 Nintendo Suzak GBA-GBA kaapeli Zant

Toinen mielipide

F-Zero GP Legend on GameCuben vauhtihurjastelua helpompi peli. Story Moden tehtävien läpäiseminen ei ole muutamaa haastavampaa tehtävää lukuunottamatta kovinkaan vaikeaa. Tarinamoodia on kuitenkin hauska pelata anime-tyylisten välinäytösten takia ja tehtävissä on myös sopivasti vaihtelua.

Perinteinen Grand Prix ja Time Trial ovat myös mukana, mutta nekin ovat suurimmaksi osaksi helppo läpäistä. Ratoja on kuitenkin paljon, joten kaiken läpäisemisessä riittää pelattavaa pitkäksi aikaa. Radat on myös suunniteltu hyvin. Parasta pelissä on ratojen läpäisy huippuvauhdilla. Pelin vaikeimmaksi haasteeksi osoittautui Zero Test, jonka haasteista ei allekirjoittanut päässyt kovin montaa läpi. Haastetta kaipaaville pelistä löytyy siis sopivasti vaikeutta, mutta GP Legend on myös hyvä valinta aloittajille.

-Luffy McAnkka