DK: King of Swingissä oli uusi liikkumatyyliltään Donkey Kongin historiikissa. Siinä missä Countryt olivat sivulta kuvattua perus tasoloikkaa, King of Swing heitti DK:n seinä-kiipeilemään. Kovin arvostamani Countryt saivat tämän tyylin näyttämään pohjanoteeraukselta ja samalla ennakkoluulot moisesta kasvoivat.

Lomalla on mukavaa…

Todella sekava ja kliseinen tarina jättää paljon toivomisen varaa, mutta mukaan on sentään otettu puolet apinasuvusta. Kaikenikäiset Kongin nimeä kantavat apinat ovat lähteneet lomalle aurinkoiselle Sun Sun Beachille. Lomalaisten leppoisaa elämää häiritsee kuitenkin ahneus. Heti alussa Donkey näkee vuorenhuipulla jättimäisen banaanin ja lähtee suin päin noutamaan tätä.

Kuljettuaan parin kentän verran ja pelaajan opittua perus peli-mekaniikka, on aika paljastaa todellinen tarina. Donkey, Diddy ja vanhus Cranky löytävät banaanin-näköisen avaruusolion, jonka banaaninnäköinen avaruusalus on murskana. Olio nimeltään Xananab kertoo Kongien vanhan arkki-vihollisen King K. Roolin ja tämän Kremling-koplan varastaneen viisi banaanikristallia, joiden voimat tuhoavat maailman väärissä käsissä. Oikeamieliset apinat päättävät auttaa tätä kävelevää banaania.

Apinointia

Pelimekaniikka on varmasti hyvin tuttu niille, jotka ovat pelanneet King of Swingin, mutta itse olin täysin ulkona. Yksinkertaisesta tasoloikasta ei todellakaan puhuta, vaikka se siltä aluksi voi tuntua. DK hyppää ilmaan ja näyttää selkänsä ruudulle, samalla kulkusuuntaan liitäen. Sen jälkeen pitäisi tarttua ilmassa leijuviin levyihin, joissa on tappeja. Kun sitten näin on tehty, DK alkaa pyöriä levystä kiinni pitäen ympyrää ja, kun pelaaja vapauttaa otteen niin DK ”hyppää” siihen suuntaan. Tätä periaatteessa jatketaan kentästä toiseen.

Alustoihin tartutaan L- tai R- painikkeilla, ja niistä riippuen DK tarttuu vasemmalla tai oikealla kädellä ja pyörii myötä- tai vastapäivään. Hyppyä voi sihdata laittamalla molemmat pohjaan, jotta DK lukittuu paikalleen. Tällaiseen tähtäilyyn on usein varaa, mutta kun kuvaruutu liikkuu, on tämä tehtävä nopeasti tai ei ollenkaan.

Apinan raivoa

Peli etenee aluksi hyvin mielenkiintoisesti, ja kentät vaikeutuvat yksi toisensa jälkeen, kunnes tulee yllättävän haastava kenttä. Matkan teko tyssää tyystin, kun kenttä tuntuu ylivoimaiselta. Kiroamisten ja hermoromahduksien partaalla sitä katuu ostostaan, mutta sitä vain haluaa päästä kentän läpi. Eikä aikaakaan, kun taas kirotaan tai sitten on otettu opiksi ja päästään taas muutama kenttä eteenpäin kohti seuraavaa yllätyksellistä kenttää. Itse varasin reilut kolmekymmentä elämää inhottavaan kenttään, jonka ongelmakohdan läpäistyäni huomasin taistelevani pomovastusta vastaan.

Pelaajaa on helpotettu edes vähän, kun on keksitty kristallitähdet, jotka tekevät DK:n väliaikaisesti kuolemattomaksi. Lisäksi hän voi lennellä lyhyen hetkensä pitkin kenttää. Kolmen tähden varasto on auttamattomasti liian pieni, verrattuna siihen kuinka usein niitä tulee käytettyä ongelmakohdissa. Vihollisia tappamalla DK saa timantteja ja sadasta timantista saa uuden kristallin, aivan kuin sadasta banaanista saa lisäelämän. Mukana myös häärii Diddy Kong, jonka saa avuksi Countryistä tuttuun tapaan tynnyristä. Diddy voi auttaa DK:ta käyttämällä vasaraa, jolla voi tuhota kovempia esteitä tai sitten siivillä, joilla voi lentää kohdista joissa ei ole tarttumaseiniä.

Viidakon ilme

Maisemiltaan peli on oikein mukavaa katsottavaa, sillä kirkkaat värit ovat aina tervetulleita tasoloikkapeliin. Musiikit tosin eivät ole mikään vahva puoli. Ainoa kappale, joka jää mieleen on se tunnari, joka soi taustalla, kun sankarit törmäävät King K. Rooliin. Dialogi on hienoa, vaikka teksti ei ole kovin monipuolista. Hahmojen ilmeet ja eleet ovat kuitenkin hienoja sekä graafisesti teräviä, kuten pelin ilme yleisesti ottaen on. Dialogissa on jotakin toistuvuuksia, sillä Diddy Kongilla on hauska tapa solvata Roolia aina kohtauksissa.

Kuten kaikissa Nintendo klassikkosarjojen peleissä on nykyään, niin on myös DK Jungle Climberissakin moninpeli. Vaikkakin tällä kertaa on kyseessä todellinen rimanalitus, sillä pelivaihtoehtoja on kokonaiset kaksi. Joko Speed Climb, jossa kiivetään kilpaa kiipeilyseinän huipulle tai Booster Barrel, jossa kisataan turbotynnyreillä nopeuskisan voittajasta.

Itse pääpelissä on paljon avattavaa, kuten huijauskoodeja ja minipelejä. Hassua kyllä, mutta yksinpelissä on jopa tuplasti enemmän minipelejä kuin monipelissä. Kentistä löytyy kaikkiaan DK-kolikko, viisi banaanikolikkoa, K, O, N, G – kirjainmerkit ja yllin kyllin banaaneja.

Pohjimmiltaan Donkey Kong: Jungle Climber ei ole paha peli. Sen ohjaustapa vaatii opettelua, jotta pelistä voisi nauttia ilman suurempia hermoromahduksia. Moninpelin kehno yritys ei olisi ollut edes välttämätön. On silti myönnettävä, että Donkey Kong ei enää ole yhtä loistavassa kunnossa, kuin Countryjen aikoina.